lauantai 27. lokakuuta 2012

Watch her make the same mistakes again

Jos mä jotain osaan niin vetää itteni piippuun. Unohtaa sen että en oo supernainen sekä yli-ihminen jonka pitää täydellisesti suoriutua kaikesta mitä elämä eteen tuo. Onnistuin kyllä taas loistavasti- onneksi osaan kömpiä myös ylös. Ja sen olen taas saanut suoritettua. Ei siis hätää.

Tuun terveemmäks niin henkisellä ja fyysisellä tasolla koko ajan. Tunnen miten suhde normaaliin syömiseen, terveyteen, ulkonäköön ja koko yhteiskuntaan alkaa löytää paikkaansa. Aliravitsemustila on selväästi korjaantunut jo paljon, ruoka ei enää pyöri mielessä koko ajan, pohjattoman vatsan tunne on häipynyt. Kaikki tämä on ollu itselle outoa ja aiheuttikin haastetta. Piti oppia, etten voi esimerkiksi vetää nyt samaa määrää kasviksia ruokailulla mitä ennen- mutten ei jää tilaa "kunnon ruualle". Tästä on käyty pientä taistelua äidin kanssa, mutta nyt asiat ovat jälleen mallillaan.



Mitä lähemmäs normaalipainoa mennään, sitä vaikeammaksi painonnostaminen tulee ja nyt ymmärrän miksi. Nälkä ei enää ole samanlaista. Keho ei huuda rakennus-ja polttoainetta enää samalla tavalla lisää. On kyllästyttävää koittaa syödä samoja määriä, kun kroppa pistää välillä vastaan. Mutta tilanteeseen on totuttava, miten pikemmin painonnormalisoimisurakka on ohi, sen parempi!

Vaikka painoni onkin reippaasti tullut pahimmasta ylöspäin, se ei silti jostain syystä ulospäin näy kovin selkeästi. Ihmettelen miten olenkin voinut olla tästä 7 kiloa kevyempi, koska luut paistaa edelleen. Tietenkin olen tietynlaista naiseutta ja elinvoimaa saanut. Peppu on pyöristyny, reisistä tullu vahvemmat ja lantionkaari erottuu nykyään selvemmin. Mutta silti en tykkää selkänikamien ulostunkemisesta tai kylkiluiden läpi paistamisesta. Ei naisen kuulu näyttää siltä. 

Talvi tekee tuloaan ja oonkin nauttinut näistä viime päiväsistä ihanista ilmoista. Tänään aamulla oli ihana hetki seittemän aikaan nousta ja lähteä pikku pakkaseen koiran kanssa lenkille. Endorfiinit hyrräs ja pakko myöntää että metsäpolulla otin kymmenisen askelta hölkkää. Nautin siitä niin paljon että muutama kyynel vierähti poskelle. Se palaa takasin- liikunnan ilo.

Viettäkää kaikki oikein kiva viikonloppu! Mä väsäilen teille sitä päiväkuvina postausta valmiiks (ahkera Jenni ei oo vieläkään saanut aikaan), ja koitan muitakin toiveita päästä toteutteleen. Ollu kuitenkin paljon kaikkee puuhaa tässä muutenkin niin ei oo oikein sopivaa väliä tullu kunnolla kirjottamiseen uppoutua. 
Tiistaina mulla onkin pääsykokeet sinne tampereen ammattikorkeeseen. Ehkä niitten jälkeen kaikki vähän rauhottuu ja pystyn paneutumaan toiveisiinne paremmin :)

Tää nyt oli tällänen ajatustentulva postaus, en kerkee edes läpi lukemaan. Toivottavasti höpötin jotain järkevääkin. Kohta pitää rientää tekeen lounas ja lähtee sitten vähän kaupungille kiertelemään. Palailen pian!

13 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua myös sinulle! Kiitos tästä postauksesta, piristää ihan itseäkin lukea hyviä kuulumisia :-)

    Mistä se pääsykoe oikein koostuu? Minua on aina kiinnostanut tietää :D
    Onnea kokeeseen!

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kirjallinen osuus, jossa mitataan soveltuvuutta erilaisilla psykologiliiton laatimilla tehtävillä. Ja sitten sellanen matikka osuus löytyy myös.
      Kirjallisen osuuden lisäks on psykologin haastattelu, joka on aika merkittävässä osassa koetta myös. Nää nyt siis ainakin luvassa :)

      Kiitos kovasti! Pidetään peukkuja (:

      Poista
  2. Oon niin onnellinen sun puolesta! <3

    t.13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä siitä että pikku hiljaa tiedän sunkin pääsevän samaan <3 tsemppiä muru

      Poista
  3. nyt oot niin kaunis <3 katoppa sun postausta "Pystyn siihen kriittiset hetket on käsillä" viime heinäkuussa. kato niitä kuvii mitä oot lisänny siihen postaukseen itestäs! oot järkyttävän ruma ku oot niin laiha ja olematon, kärsivä anoreksian uhri! sun kasvot on luurankomaiset puikulat, posket ihan lommolla, hiukset ohuet ja silmissä paistaa suru ja ahdistus. ja kato sua nyt! oot ihanasti menny eteenpäin, näytät jo terveemmältä vaikkakin vielä liian laihalta... oot silti jo miljoona kertaa kauniimpi ja ilosemman näkönen <3 sulla oin vielä matkaa, mutta jatka samaan malliin, sulla on monien ihmisten tuki ( : älä anna anorexialle enää ikinä valtaa! tyttö sussa on voimaa, tahtoa, lujuutta ja sisua! OOT MAHTAVA <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää kommentti oli kyllä tän illan pelastus ja piristys. oli nimittäin raskas päivä... kiitos <3 muistutit mua vahvasti siitä miks taistelen. päädyin selaileen vanhempia kuvia vähän enemmänkin. näytän kuolleelta. muistan millasta oli elää noissa hetkissä kun kuvat on otettu, en oo ollut oma itseni. tuntuu etten ois edes ollu tässä maailmassa- olin mun kropan ulkopuolella. eli täysin anoreksian hallinnassa.

      Poista
    2. niin ja vielä sen verran, että tohon en koskaan ikinä haluu enää takasin!

      Poista
  4. Oot ihana ja sun blogi myös, oikeasti parantumismyönteinen. Kaunistut joka kilon myötä, tsemppiä ihan hirveästi! Oon huono kommentoimaan, mutta haluaisin yhen asian sanoa, nimittäin: ethän ota paineita vielä tästä blogin pitämisestäkin. Musta tuntuu, että oot jotenkin kauhean kiltti ja herkkä ja niinku iteki itteäs kuvaat, perfektionismiin taipuvainen (näin kaukoanalysoiden, heh). Varsinki lähiaikoina on monesti esiintyny sun postauksissa "toivottavasti tämä miellyttää" ja "anteeksi, en ole ehtinyt, pidän kyllä lupaukseni..." -tyyliset lausahdukset. Sitä vain, että me (minä ainakin, uskon että muutkin) jaksetaan kyllä oottaa ja sun postaukset on ihania ja luonnollisia semmosina kun ne teet. Eli älä siis lisää mitään blogipainetta enää elämääsi joohan.:)

    Sinänsä tää on jotenki pöljää, koska suurin osa blogimaailmassa on toisilleen tuntemattomia niinku mekin. Mutta anyways, blogisi on mahtava ja samaistun jotenkin kauhean paljon suhun ja siksi oli pakko sanoa tämä. :) Oot tsemppari vailla vertaa, tällaset valoisat selviytymistarinat on loistavaa motivaatiota omaankin taisteluun! Kiitos ja kumarrus, let's keep on going, all of us!:)

    -nanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa siinä että oon ehkä turhaan ottanu paineita kirjottelusta. Tämähän on asia jonka nimenomaan kuuluu ensisijaisesti olla mua itseäni varten. Tukemassa ja auttamassa parantumistani- ei olla aihe stressiin ja kiireeseen. Kiitos kun havahdutit minut ajattelemaan asiaa :)

      Kiitos kaikista kehuista, mukava tietää että lueskelet juttujani. Olette jokainen tavallanne tärkeitä anoreksiasta parantumisessani <3

      Poista
  5. Mä olen hurjan ylpeä susta:)<3 Mä muistan itse niin ton tunteen, kun piti syödäsyödäsyödä, vaikka tuntui, että jokainen kolonen on jo täytetty. Vaikka se olikin hankalaa, niin tavallaan tunsin myös iloa. Miksi? Koska syöminen alkoi tuntumaan - tylsältä:D Ruoka ei enää ollutkaan pääasia elämässä, ajatukset ei pyörinyt enää koko ajan sen ympärillä, sitä ruokaa ei enää tarvinnut pitää pyhänä.
    Mä en tiedä tuntuuko/tuituiko susta täysinäinen ja kylläinen olo ahdistavalta? Välillä mä itse yhdistän sen vieläkin virheellisesti ajatuksissani lihomiseen. Oon yrittänyt oppi nauttimaan siitä ihan mielikuvaharjoittelun avulla: ruoka hellii rääkättyä kehoani, voin tuntea kuinka kylläisyyden ansiosta jokainen sormenipäänikin elää ja siellä virtaa veri kohisten, mieli lepää, kun sen ei tarvitse koko ajan häiriintyä nälkäsignaaleista.
    Meni ehkä tällaiseksi mun omaksi avautumiseksi tämä kommentti, mutta pointti oli ehkä se, että teet ihan oikein, kun syöt, vaikka masu tuntuukin jo hiukka täydeltä. Sun keho nauttii siitä! Opeta sun mielikin nauttimaan siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi on ollu mulla myös, että se syömisen "tylsyys" on tullut vähän mukaan kuvioon. Samoin se ettei ruoka koko ajan pyöri päässä on ollut helpottavaa. Pelko ahmimisesta ja siitä että jatkuva nälkä jatkuu ja jatkuu on kaikonnut kun keho alkaa korjaantua :)

      Vitsi toi oli Elina ihan loistava neuvo. Mullakin on hyvin yhdistettävissä täys olo=lihominen. Vaikka sehän on vaan normaali kehon signaali, joka kertoo että syöty on nyt tarpeeksi ja voit hyvin. Tää sun tapa suhtautua täyteen oloon pitää kyllä siirtää omaankin ajatusmaailmaan :) Sulta on tullu omankin blogin puolelle näköjään taas paljon uutta, pitää käydä lueskelemassa kun kerkeen.

      Meijän pitäs osua sinne fbseenkin samaan aikaan joskus! :D

      Poista