lauantai 20. lokakuuta 2012

Toivepostaus: Kysy perheeltäni

Eli nyt pyytelyiden jälkeen oon päättäny pistää toisenlaisen kysymyspostauksen kehiin. Teillä lukijoilla on mahollisuus kysellä mun perheenjäseniltä anoreksiasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Mitä nyt mieleen tuleekaan :) Voitte toki myös kysellä ihan yleisiä kysymyksiä, mikä nyt sattuu kiinnostamaan.

Ja muistutukseksi se keitä perheeseeni kuuluu:

Äiti <3:

-Ihminen, jota ilman en olisi koskaan päässyt tähän pisteeseen, missä nyt olen parantumistani. Uskon että ilman äidin tukea ja sinnikkyyttä minua ei enää edes olisi. Olemme yhdessä taistelleen sairautta vastaan, yksin olisin varmasti ollut aivan liian heikko. Äitini tuntee minut paremmin mitä minä edes itse tunnen. Hän on esikuvani ja äärettömän vahva ihminen. Jos joku, niin juuri minun äiti selviää mistä vaan.

                       Mother is not a person to lean on but a person to make leaning unnecessary



Isä<3:

-Ihminen johon minulla ei ollut lapsuudessa kunnollista suhdetta, mutta elämän myötä se on alkanut hiljalleen rakentua. Anoreksia toi meitä huomattavasti lähemmäs. Isä pelkäsi henkeni puolesta ja seisoo tukenani kun sitä tarvitsen. 

Any man can be a father but it takes a special person to be a dad


Pikkuveli (13 vuotta)<3:

-Minulle hurjan rakas ja tärkee murkkuikänen poitsu. Meillä on kuutisen vuotta ikäeroa ja pienenä pikkuveikka olikin mulle se silmäterä. Hoivasin ja rakastin ehdoitta. Oon aina ollut iso osa pikkuveljen elämää. Anoreksia etäännytti meidän aina niin ihania ja läheisiä välejä, mutta nyt pala palaselta rakennan sitä uudelleen. Huomaan jo ihan uudenlaisen suhtautumisen hänen puoleltaan mua kohtaan. 

The number one guy in my life is my littlebother


Toivottavasti kysymyksiä nyt sitten tulee kovasti, malttamattomana sormet syyhyen odotan että saan päästää perheen vastailemaan :)


21 kommenttia:

  1. Tää kysymys on sulle, ootko syönyt tai syötkö e-pillereitä? Jos syöt/söit, lihoittaako ne?

    VastaaPoista
  2. Kaikki:
    -Oletteko koskaan hävenneet Jenniä esim.kaupassa?
    -Mikä Jennin sairaudessa ärsyttää eniten?
    -Mikä on kauneinta, mitä olette sanoneet Jennille?
    -Jos jokin positiivinen asia pitäisi mainita, joka sairauden myötä on tullut, mikä se olisi?
    -Mitkä ovat kolme asiaa Jennissä, joita rakastatte eniten?
    -Pidättekö anoreksiaa oikeana sairautena?
    -Mikä saa teidät jaksamaan anoreksiaa ja sen mukana tulevaa draamaa?
    -Miten Jennin sairaus on vaikuttanut suhteeseenne?
    -Millon itkit viimeksi ja miksi?

    Äiti:
    -Pelkäätkö, että joudut huolehtimaan Jennistä vielä vuosia? (ettei hän tavallaan lennä pesästä)
    -Kyllästyttääkö sinua koskaan kuunnella Jenniä?
    -Saako hän koska tahansa tulla puhumaan ja tahdot kuunnella?

    VastaaPoista
  3. Kaikille:
    Milloin epäilykset siitä, ettei kaikki ole kunnossa alkoivat heräämään?
    Miten Jenni muuttui silmissänne sairastumisen myötä? Tarkoitan esimm. erilaisia rutiineja ja käytöstä, mitä ei ennen anoreksiaa esiintynyt.
    Mitä mieltä olette Jennin blogista, (joka on varmasti yksi tsemppaavimmista ja parantumismyönteisimmistä syömishäiriöblogeista)?

    Äitille:
    Ajatteletko koskaan olevasi ns. syyllinen Jennin sairauteen tai koetko, että sinun olisi pitänyt tehdä jotain toisin?

    Isälle:
    Mikä pelottaa tällä hetkellä eniten Jennin sairaudessa?

    Pikkuveljelle:
    Mitä piirteitä arvostat Jennissä?

    Haluan toivottaa koko perheelle voimia! Olen aivan varma, että Jenni parantuu syömishäiriöstään, vaikka huonoja päiviä voi tulla myöhemminkin.

    VastaaPoista
  4. Tiedätkö mitä?! Sun blogi on kokonainen kopio Marikan funligh-blogista. Kaikki postausten aiheet ja nykyään jo kirjoitustyylikin. Kaikki kopioitua. Pitääkin vinkata Marikalle voisiko tästä nostaa jo plagiointi juttua. Nyt tämä viimeisin kysymyspostaus oli viimeinen tippa! Aivan sama kuin marikalla. Huh ja huh. Säälittävää! Jos ei keksi itse mitään, niin olisiko aika lopettaa kirjoittaminen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän kommentti tämä nyt oli olevinaan? Mielestäni Marikan ja Jennin blogit ovat aivan kokonaan erilaisia, kirjoitustyylistä puhumattakaan. Miten niin Jenni ei saisi tehdä myös sellaista postausta, minkä Marika on joskus ajat sitten toteuttanut? En myöskään usko Jennin ja Marikan olevan ainoita bloggaajia, jotka tällaisen kysymyspostauksen ovat tehneet.

      Poista
    2. Samaa mieltä Jasminin kanssa, huhhuh mitä vainoharhasuutta! En usko, että edes löytyy aihetta, josta joku ei jo olis tehny postaustausta.

      Poista
    3. Siis MITÄ? :D Jennillä on aivan omalaisensa, persoonallinen blogi. Olen nähnyt muillakin samanlaisen postauksen ja nähtävästi tätä ollaan pyydetty, sillä otsikossakin lukee TOIVEpostaus. En jaksa vaivautua kirjoittamaan tämän enempää, vaan toivon, että tuo kommentti oli vitsiksi tarkoitettu.

      Ei kun ainiin, mene toki avautumaan Marikalle tästä blogista. Veikkaanpa vain, että hän ajattelee plagiointi-ehdotuksestasi samalla tavalla kuin me muut.

      Poista
    4. Mä en ite kauheesti Marikan blogia enää seuraa, paranemiseni alussa tosin enemmän. Pakko sanoa että sun väite on kyllä ihan naurettava. Kirjotustyyli mun ja marikan blogeissa eroo omasta mielestäni kun yö ja päivä.

      Mä keksin kyllä mistä kertoa, kerron mun omasta elämästäni :) Pidän blogia, koska saan tästä aivan älyttömästi voimaa itselleni, niin kirjoitusteni kuin myös ihanien lukijoideni kautta.
      En aijo perustella tai selitellä enempää, pidän sun viestiä lähinnä huvittavana, vaikka eka moiset väitteet meinaskin saada kattilan kiehuun yli.

      Ja juu tiedän- Marikalla on tosiaan ollut samanlainen kysely(kenelläkään muullahan tässä blogimaailmassa ei ole), mitä sitten? Multa toivottiin tätä. Lukijat halus tietää mun perheen vastauksia, eikä Marika, hänen bloginsa postaukset tai koko ihminen muutenkaan vaikuta omiin juttuihini millään tavalla.

      Toivottavasti esitin asiani nyt tarpeeksi kirkkaasti.

      Poista
    5. Niin ja ihana tietää ettei muut täällä ajattele tuohon tyyliin, kiitos Jasmi, lumottu ja anonyymi 21.31

      Poista
    6. Voi luoja -.- Mä aluksi ajattelin, etten jaksa edes kirjoittaa näin naurettavaan väitteeseen mitään puolustuspuhetta. En ymmärrä saako joku oikeesti mielihyvää toisen mollaamisesta ja syyttelystä? Koska mitään perää koko kommentissa ei ollut - ja sanon tämän ihan objektiivisesti, en Jennin (blogi)ystävänä (vaikka jonkinlainen kaveri hänelle toivottavasti kuitenkin olen;).

      Ja äh, Jenni älä välitä tällasesta. Vaikka hienosti puolustauduitkin, niin uskoisin sinun olevan jollain tapaa samanlainen herkkistyyppi kuin minä, että jäät vähintäänkin miettimään typerän anonyymin kommenttia, vaikka tiedät sen olevan naurettava. Älä suotta uhraa ajatuksiasi sille:)

      Poista
    7. Vähän liiankin herkkä, tunnet mut nähtävästi aikas hyvin :) mutta juu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikös niin :)

      Poista
    8. Anonyymi, jos sinulla on tarve tulla tänne katsomaan Jennin blogia, niin anna arvoa ihmisille, joka tekee suurta työta blogin kirjoittamiseen. Jos et näe tässä kuin moitittavaa, niin onko parempi pysyä pois tämän blogin lukijakunnasta.
      Blogin kirjoittaminen on haastavaa ja todellakaan tämä blogi ei ole samanlainen kuin mainitsemasi blogi. Ja oletko varma, että tuo Marikan blogi on hänen aivan oma keksintönsä, eikö siinä ole mitään lainattua keneltäkään. Jokainen blogin kirjoittaja joutuu aloittamaan tyhjästä ja tarvitsee blogin tekemiseen vikkejä. Näen myös Marikan blogissa paljon muilta lainattua. Perusasiat ovat kaikissa samoja, joiden ympärille rakennetaan omanlainen tarina. Kommenttisi oli minusta aiheeton ja tässä ei todellakaan ole kyse plaginoinnista. Tämä sivistyssana merkitsee hieman muuta, kuin sinun käsite sanasta. Tämä ei ole kaiken maailman koirankakka vihaajien ym aiheettomien aiheiden palsta vaan blogi, jonka avulla sairastunut koittaa parantua sairaudestaan, olla yhteydessä toisiin sairastuneisiin ja koittaa auttaa myös muita sairastuneita. Hyvää Syksyn jatkoa sinulle kuitenkin, uskon, että voit löytää elämääsi toisenlaisen sisällön, jossa sinulla on hyvä olla, eikä tämmöiset murheet paina mieltäsi.
      Jenni tsemppiä sinulle, jatka vain kirjottamista, teet monet ihmiset onnelliseksi.

      Poista
  5. Olipa taas asiatonta kommenttia anonyymiltä. Jenni, mielestäni sinun blogisi on hyvin persoonallinen ja juuri sen takia jäinkin siihen koukkuun (:D)! Teksteissäsi jotenkin ilmenee niin Sinä. Olet valloittava ja suloinen nuori nainen, älä jää murehtimaan tyhmiä kommentteja <3

    Keksin tässä muutaman kysymyksen. En tiedä kysyttiinkö näitä jo, sillä en selaillut aikaisempien kommenttien kysymyksiä kovinkaan tarkkaan läpi.

    Kysymys koko perheelle: Mitä haluaisitte sanoa kannustaaksenne Jenniä parantumaan, voittamaan anoreksian ja elämään tervettä elämää?
    Äiti: Miltä Jennin nykyinen tilanne vaikuttaa äidin näkökulmasta?
    Isä: Miltä näyttää Jennin elämä viiden vuoden päästä? Kuvaile vapaasti :-)
    Pikkuveli: Miltä tuntui kuulla diagnoosista? Mitä anoreksian merkkejä olit huomannut Jennissä ja hänen toiminnassaan? Mitä tuntemuksia siskon sairaus herätti sinussa hänen pahimpina aikoinaan ja entä mitä tällä hetkellä siitä ajattelet?

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina, mulle on aina annettu ton tyylistä palautetta ja tuntuukin ihan hassulta että joku ajattelee mun kopioivan toisen tekstejä. Kirjotukseni on kyllä ihan kaikkea muuta kun sitä!

      Poista
  6. kaikki:
    Onko Jenni koskaan ollut ylipainoinen?
    Onko kaverisi ihmetelleet/kyselleet Jennin laihtumisen syytä?
    Onko kaverisi kyselleet Jennin anoreksiasta?
    Onko oma suhtautumisenne ruokaan muuttunut Jennin anoreksian myötä?

    VastaaPoista
  7. Kaikki:

    Mitä mieltä olitte aluksi Jennin painon pudottamisesta? Siis alkuvaiheessa, jolloin hänellä oli hieman ylipainoa(?) ja tarkoitus oli vain saavuttaa normaalipaino. Miten suhtauduitte Jennin painonpudotustavoitteisiin tuolloin, puhuttiinko niistä Jennin kanssa, vai yrittikö Jenni laihduttamista enemmänkin omin päin?

    Missä vaiheessa perheessä huomattiin, että jokin oli vialla, oliko sairaus jo ehtinyt edetä vaikeaksi?

    Puututtiinko Jennin anoreksiaan heti kun merkit liiallisesta laihduttamisesta huomattiin, vai yritettiinkö asian ensin antaa ratketa "itsestään"?

    Onko perheenne lähipiirissä muita anoreksiaa sairastavia/sairastaneita?

    Miten Jennin persoonallisuus ja käytös muuttui anoreksian edetessä?

    Mitä mieltä olitte, kun Jenni alkoi julkaista tarinaansa blogiin ja päätti myös paljastaa henkilöllisyytensä?

    Onko kukaan perheenjäsen "häpeillyt" Jennin anoreksiaa esimerkiksi perhetuttujen tai sukulaisten edessä? Onko ollut vaikeaa kertoa sairaudesta läheisille? Voisin kuvitella, että etenkin vanhempi sukupolvi (mummut, papat) ei oikein ymmärrä anoreksiaa, joka on aika moderni, nykypäivän yhteiskunnan sairaus.

    Avunantajan ja tukihenkilön rooli monien kuukausien pituisessa kamppailussa Jennin anoreksiaa vastaan on varmaan toisinaan uuvuttavaa, millaisia ovat olleet tilanteet jossa perheenjäsen(t)en kärsivällisyys on loppunut ja turhautuminen on ottanut vallan?

    Toivoisitteko että Jenni ei olisi ikinä kärsinyt anoreksiaa, miksi?

    Onko suhtautumisenne Jenniin ihmisenä ja persoonana muuttunut anoreksian myötä? Oletteko "varuillaan" tietyistä puheenaiheista, varotteko esimerkiksi heittämästä Jennille ulkonäköön liittyviä kommentteja?

    Omasta perheestäni löytyy perfektionistinen suorittajatyyppi joka vaatii paljon itsensä lisäksi toisilta ihmisiltä. Onko Jennin täydellisyyteen pyrkivä luonne ärsyttänyt tai hankaloittanut välejänne, vai kohdistuuko kovat vaatimukset vain häneen itseensä?

    Onko ajatuksissa pelko tulevaisuudesta, siitä että Jennin anoreksia käynnistyy uudestaan? Jos (toivottavasti ei!) niin kävisi vaikka vuoden päästä, tekisittekö jotain toisin, mitä?


    Pakko vielä sanoo että Jennin kirjoitusten perusteella sillä on mitä ihanin ja kannustavin tukijoukko siellä kotona! <3


    VastaaPoista
  8. Pyöriikö elämä sairauden ympärillä liikaa? Pystyykö Jenni näkemään muutakin kuin oman itsensä, en tarkoita pahalla, blogia lukiessa usein ajattelen, että miten ihmisellä on aikaa keskittyä itseensä. Anteeksi jos loukkaannut, en todella tarkoita pahaa. Olen itse 23-vuotias, elin köyhän lapsuuden ja nuoruuden ja koska rahaa ei ollut, ei ollut varaa nirsoilla ruualla (tiedän ettet sitä tahallasi ole tehnyt), eikä keskittyä omiin asioihin vaan piti käydä töissä ja tienata rahaa. Blogisi on ihana ja kivasti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  9. Mulla ei itseasiassa ole kysymystä kenellekään perheenjäsenistä...sen sijaan haluaisin vain sanoa etenkin äidillesi, ettei vaan missään nimessä syytä sairaudestasi itseään. Tiedän, että äideillä on tapana soimata itseään, jos lapsellaan on joku hätä -puhumattakaan anoreksiaan sairastumisesta... "Mitä olen tehnyt väärin? Olenko vaatinut liikaa? Miks en huomannut oireita ajoissa?" jne. Kaikista rakkaimpien ja läheisimpien ihmisten on kaikista vaikein huomata tuollaisia asioita.
    Anoreksiaan sairastunut on myös äärimmäisen ovela peittelemään kaikkea ja valehtelemaan. Ja se joka valehtelee on todellakin sairaus -anoreksia -ei todellakaan siihen sairastunut tyttärenne. Sanon tämän kaiken vain omasta kokemuksestani.

    Itse sairastuin anoreksiaan n. 15 -vuotiaana (12 vuotta sitten) ja muistan, kuinka äiti soimasi itseään sairastumisestani. Se tuntui niin pahalta... Olen äärimmäisen onnekas ja onnellinen, sillä mulla on maailman parhaat ja rakastavimmat vanhemmat sekä sisarukset. Siitä huolimatta sairastuin. En edelleenkään osaa sanoa, miksi niin kävi. Mikä laukaisi sairauden? Suurimpana syynä oli varmaankin anoreksiaan sairastuneille tyypilliset luonteenpiirteet, joita huomaan Jennissäkin: kiltteys, itseltään paljon vaatiminen, (halusin olla aina hyvä ja pärjätä...mitä syvemmälle anoreksian maailmaan vetäydyin, sitä enemmän vaadin itseltäni...lopussa kaikki alle 10 koenumerot tuntuivat epäonnistumiselta), tietynlainen perfektionismi, miellyttämisen halu, tunteiden näyttämisen vaikeus, analyyttisyys jne.

    Anoreksia on salakavala tauti...sitä ei tajua itsekään sairastuneensa ennen kuin alkaa jo olla aika syvällä anoreksian syövereissä. Kukaan perheenjäsenistäni ei olisi voinut tehdä mitää, mikä olisi estänyt sairastumiseni. Parantumisessa he ovat tosin olleet korvaamaton apu ja tuki.

    Roppakaupalla voimia ja jaksamista raskaan taistelun kanssa koko teidän perheellenne. Kenelläkään teistä ei ole helppoa... mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheeni kiittää kommentistasi ja toivottaa paljon tsemppiä tulevaisuuteesi! :) oot ihana ihminen <3

      Poista
  10. Tiedän, että tässä oli tarkotus kysellä kysymyksiä, mutta - haluan vaan kaikesta sydämestäni toivottaa sulle tsemppiä, voimia ja rohkeutta tulevaan. Muista, että sairaus ei ole voittaja - sä olet.

    VastaaPoista