maanantai 15. lokakuuta 2012

Share you worries

Toi omena, eikun sittenkin toi, otat sen pienemmän, ihan kun sillä ois jotain merkitystä? Sä haluat sen, toi haluaa ton...
And it goes again...

Huomasin että mulla on ollu liikaa ohjelmaa viimeaikoina. Liikaa vähän liian aikasin. Epäilen ettei mun energiansaanti oo ollu riittävällä tasolla ja se sai anoreksian taas innostumaan. Sairauden ajatukset lisääntyvät mulla ihan huomaamattakin, jos elimistö ei saa tarpeeks rakennusainetta tuhon korjaamiseen. Nälän tunteet jää hetkessä pois ja on erittäin helppo hairahtaa väärälle polulle. Lisäks perfektionisti heräs henkiin ja kaikki piti rytmittää ja suorittaa täydellisesti. Se väsytti. Lisäksi koitin samalla näytellä perheelle kaiken olevan kondiksessa, kunnes sitten äiti tänään sanoi että en oo taaskaan oma itteni ja vihdoin avasin suuni. Purkauduin ja kerroin että oon joutunut taistelemaan, miten näytteleminen on väsyttänyt, miten taistelu sairaan mielen kanssa on väsyttäny, miten suorituspaineet ovat väsyttäneet ja miten en ole saanut kunnolla nukuttuakaan.
Onnekseni voin kuitenkin kertoa, että sain taas junasta kiinni ja hyppäsin viime hetkillä takaisin vaunuun. Se oli taas työn takana, mutta onnistuin, koska osaan nykyään taistella vahvemmin. On kuitenkin aivan käsittämättömän pienistä asioista kiinni, miten homma lähtee lipsumaan. Kun kerran antaa sairauden voittaa, tai kun kerran päästän energiansaannin tahtomattani liian alhaiseksi on anoreksian ajatuksien tulva taattu. Voin kuitenkin taas huokaista helpotuksesta- olin kyllin vahva. Taistelun sairautta vastaan olen oppinut ja vahvistunut siinä matkan varrella äärettömästi.


Iso kivi vierähti myös sydämeltä kun pystyin myöntämään äidille että on ollut raskasta. Ja nyt pystyn kertomaan sen myös tähän, myöntämään itselleni että olen vaatinut itseltäni jälleen liikaa. Luojan kiitos pystyin pysäyttämään kierteen ennen kun se muuttui pyörremyrskyksi ja nyt asiat ovat jälleen raiteillaan. Kaikki tämä muistutti kuitenkin jälleen siitä, miten helposti asiat lähtee huonommaksi. Yhdellä pienellä, mitättömän tuntuisella teolla saattaa olla romauttavat vaikutukset.

Tällä hetkellä olo on helpottunut. Voin vihdoin huokaista syvään koska voitin.

Ja sitten hiukan muihin juttuihin..
Me varattiin hiihtolomaks matka alpeilta! En voi odottaa reissua, oon aina tykännyt kovasti laskettelemisesta, mutta isoin keskus jossa oon ollut on kuitenkin pelkästään meidän Suomen Yllästunturi. Nyt vihdoin pääsen Itävaltaan ja se tuleekin varmasti olemaan ikimuistoista.
Matka toimii minulle lisäksi extramotivaattorina. Painon pitää olla kohdillaan, jotta voin lasketella ja nauttia matkastamme. Tiedän kuitenkin kykeneväni siihen. Alppien matka tulee olemaan iso osa parantumisenikin kannalta, tiedän että tulen monesta syystä muistamaan sen varmasti ikuisesti. Majoitumme hienossa mökissä, joka sijaitsee laskettelurinteessä. Eli sukset jalkaan vaan ja menoksi.

Huomenna ajattelin ehtiä teille videopostauksen tekemään, koska nyt en kerkeä pahemmin näpytellä. Vielä ei ole ideoita mitä höpöttelen, mutta jos teille tulee mieleen niin kertokaa ihmeessä.

Kiitos muuten kaikista ihanista sähköposteista ja kommenteistanne taas muutenkin. Olette ihania <3 Ja tervetuloa myös kaikki uudet lukijat, toivottavasti seuraatte juttujani mielenkiinnolla!

27 kommenttia:

  1. Olen susta tosi ylpeä, että sait puhuttua asiasta äitisi kanssa ja sait vielä junasta kiinni. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin vielä sen verran hataraa, että romahtamisen riski on suuri - mutta sinähän et anna sen tapahtua!
    Haleja ♥

    liveloveandrockon.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on ja tiedän että tulee olemaan myös tulevaisuudessa (joskaan ei näin suurissa määrin)

      onneks sain tosiaan suuni avattua ja puhuttua äidille, en tiedä mitä tekisin ilman häntä. Äiti on ihminen joka näkee mun sisään niin selvästi, välillä paremmin jopa mitä mä itse

      Poista
  2. Onneksi pystyt juttelemaan äidillesi. Se on todellakin helpottavaa! Ps. todella epäreilua, minäkin haluan Alpeille laskeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, niin kun ylempänä kirjotin äiti on aina se viimeinen apu joka mut ylös nostaa, jollen siihen itse kykene.

      Haha, et kuule tiiäkkää miten paljon mä matkaa odotan!! :)

      Poista
  3. Rohkeutta kertoa ajatuksia! Hienoa,että tunnistat että meni liian lujaa. Pikku hiljaa, varmoin askelin eteenpäin :) voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot satu kyllä mahtava ihminen! :) Ihanaa syksyä sulle

      Poista
  4. Olen tositositosi ylpeä susta Jenni! Ja muistan tismalleen nuo tuntemukset. Muistan myös miettineeni, tuleeko elämäni tuntumaan lopun ikään tervehdyttyänikin tuolta näyttelemiseltä. Vastaus on ei:) Aluksi kaikki tuntuu pakottamiselta ja näytelmältä, kun sairaat ajatukset on vain setvittävä pakolla pois päästä. Tosi hienoa on myös se, että pystyt miettimään, mistä sairauden voimistuminen johtui!

    Mullakin oli eilen vähän itkupäivä. Väsymys ja nälkä suurinpana tekijänä. Niin se sairaus mullakin nähtävästi yrittää vielä nostaa päätään, kun olen heikoimmillani. Vähän pelästyin.

    Ps. Ihan supersuperihanalta kuulostaa teidän matka Alpeille!! Nyt vaan sellaset tsempit päälle, että varmasti jaksat nauttia sitten laskettelusta, etkä vain palele sokeriton teekuppi kädessä sisällä;D

    Pps. Koitetaan nyt pian sattua faceen samaa aikaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää että se helpottaa jossain vaiheessa enemmän ja enemmän :) Eikä sitä mullakaan oo koko aikaa ollu, nyt vaan viimepäivinä tuli ilmi, koska en halunnut läheisiä huolestuttaa ja koitin näytellä kaiken olevan ihan hyvin. Jo pelkästään sekin väsytti, niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Mutta nyt on asiat taas sillain miten pitääkin. Oon ilonen ite siitä kanssa, että pystyn nykyään tunnistaan mistä anoreksian äänen voimistuminen johtuu. Se on tärkeä tekijä kun ääntä vastaan taistelee.

      Sillainhan se vähän Elina kai on, että me saadaan olla varpaillamme vähän koko elämän ajan. Homma lähtee niin helposti käsistä, niin kun tiedät. Se ei kuitenkaan tarkota etteikö me voitas viettää ihan normaalia, omaa onnelista elämää.

      Joo extramotivaattori toi lomakin tosiaan! :) Hihi koitetaan, eiköhän me vielä onnistuta :)

      Poista
  5. Ihanaa, että uskallat kertoa myös täällä sun huonoistakin päivistä. Yksi vaikeimpia asioita paranemisessa ainakin mulle itselleni oli sen myöntäminen, että vaikka voin paremmin jo, niin en silti ole vielä terve. En välttämättä jaksa hoitaa kaikkia kotitöitä tai lukea koulujuttuja saatika rillutella kaupungilla joka päivä. Pitää vaan antaa itselleen lupa olla välillä hyvinkin väsynyt sillä paraneminen vaatii voimia! Se on oikeasti niin henkisesti kuin fyysisestikkin erittäin rankkaa.
    Hienoa, että voitit tuon pienen alamäen! Jokainen voitto vie sinua kohti terveellisempää (ja ihanampaa) elämää :)
    -Jenny-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sehän se, välillä vaatii itseltään täydellisyyttä siinä parantumisessakin. Mulla äiti onneks toimii herättäjänä ja näkee kun homma alkaa luisua käsistä nopeammin kun kerkeen sitä edes itse tajuta.
      Oot niin oikeessa sen suhteen, että voimia vievää anoreksian kukistaminen on. Niin henkisellä mutta myös fyysisellä tasolla. Pitäs vaan koittaa antaa ittelleen armoa.

      Kiitos taas ihanasta kommentista! :)

      Poista
  6. Mulla on ollut viime päivinä samanlaista, ote terveeseen elämään on alkanut lipsumaan, ehkä juurikin kiireen ja täyteen aikataulutettujen päivien vuoksi. On kuitenkin hienoa että oot tiedostanut ongelman ja taistellut kovasti etkä oo luovuttanut ja antanut sairaudelle valtaa. Niin kuin itsekin kirjoitit, sinä voitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, että säkin oot tiedostanut sairauden äänen voimistumisen. Se on jo askel kohti parempaa, koska sillon vastaan voi taistella. Tsemppiä Jasmin <3 Välillä on vaikeempaa ja välillä helpompaa, mutta elämä odottaa lopussa :)

      Poista
  7. Eksyin blogiisi ensimmäistä kertaa ja jään kyllä seuraamaan. Todella paljon tsemppiä ja voimia taisteluun. Pystyt varmasti selättämään vielä joku päivä tuon maailman kamalimman sairauden <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle <3 Ihana kuulla että jäät tsemppaamaan :)

      Poista
  8. Olisi ihanaa, jos osaisit eritellä ne tyypillisimmät sudenkuopat, joihin topuva ihminen helposti putoaa... ne niin salakavalasti kieltää itseltään "Kaikki on hyvin, ei tässä mitään ongelmaa ole. " Ja sitten jo romahtaa. Miksi sinnittelemme yksin, miksi roikumme itseltämmekin salaa sairaudenssa kiinni? On tervehdyttävää tuoda asiat valoon, totuuden totuutena ja kysyä sitten itseltään, tukevatko tekoni tavoitetta? Palvonko yhä anorektista arvomaailmaa ja siinä onnistumista vai olenko jo aidosti matkalla elämään...Näitä asiota mietin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin itseasiassa tehdä ihan erillisen postauksen tästä! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  9. Itselleni ainakin yksi sudenkuoppa oli se, että en uskaltanut myöntää kun ahdisti. Jos vaikka kavereitten kanssa tilattiin pizzaa tai juhlissa syötiin kakkua niin ahdistus oli kova, mutta en uskaltanut siitä kenellekään puhua. Oisi ollut mun itseni kannalta paljon mukavampaa ja helpompaa jos vain oisin uskaltanut avata suuni ja sanoa, että en ole vielä päässyt ahdistuksesta täysin eroon.. Suosittelen siis kaikille asioista avoimesti puhumista. Muiden tuki lieventää ahdistusta :) yksin murehtien kuoppaan on helpompi pudota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuminen ja sen myöntäminen että ei ole vielä terve onkin kaikista tärkeimmät lähtökohdat. Sekä se että jaksaa kuunnella kehoaan, eikä huijata itseään.

      Oot ihan oikeessa :)

      Poista
  10. Minäkin painin samanlaisten ongelmien parissa tällä hetkellä... Hienosti tsemppasit taas <3 Tosi hyvä, että pystyit juttelemaan äidillesi. Ehkä minunkin kannattaisi kokeilla sitä.
    Takapakkeja tulee, mutta niinkuin joku onkin jo jossain sanonut: "yksi askel taakse ja kaksi eteen".

    Alppien matkasta tulee varmasti mukava! Minulla ainakin on jäänyt kaikista reissuista hyvä mieli. Itseasiassa ulkomaanmatkojen aikana anoreksia ei ole päässytkään kuiskuttelemaan korviin, on ollut niin paljon muuta, kivaa nähtävää ja koettavaa. Terapeuttinikin on sanonut, että joidenkin kohdalla lomareissut voivat vapauttaa ja helpottaa anoreksia-ajattelua. Minun kohdallani on toiminut :-)

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa niina- olo helpottuu huomattavasti. Myönsin väsymykseni ja iso taakka putosi heti harteilta. Niin vaikeaa kun se välillä meinaakin olla.

      Ihan varmasti tulee! En malta odottaa :)

      Poista
  11. Hienoo, että pystyit juttelemaan äidilles. Vaatii kyllä tosi paljon rohkeutta purkautua ja kertoa todellisista tuntemuksistaan, varsinkin kun ympärillä olevat ihmiset ovat luulleet kaiken olevan ok. Saat olla ylpeä itsestäsi. <3

    Tosi hauskalta kuulostaa toi Alppi-reissu! En oo käyny ku vaan kerran laskettelemassa, ja sillonkin piti se hissi pysäyttää, kun rupesin roikkumaan siinä koska en päässy siihen kyytiin... Toivottavasti vielä joskus pääsen rinteeseen! :) Mut hei, paljon tsemppiä!

    t.13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä erittäin hyvä että pystyin puhumaan. Muuten homma olisikin voinut karata käsistä. Äiti on se mun pelastava enkeli kyllä aina kerta toisensa jälkeen.

      Juu odotan reissua ja kovasti :) Ja ihan varmasti muru pääset, nyt vaan taistelutahto ja tsemppi ylle! <3 haleja :)

      Poista
  12. Olen todella ylpeä sinusta! Ylpeä siitä, että pystyit avoimesti kertomaan, kuinka raskasta sinulla on ollut ja ylpeä siitä, että et yritä väkisin pitää kulisseja yllä. Vaatii rohkeutta myöntää olevansa heikko ja tarvitsevansa tukea. Otan sinusta mallia. ;)
    Onnittelut myös reissusta! Siitä tulee varmasti mahtava ja se toimiikin hyvänä motivaattorina paranemisprosessissasi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen myöntäminen ja yleensäkkin tajuaminen tuntuu välillä olevan kovi vaikeeta.. Mutta äidin avulla on saanu asiat taas kuntoon.

      Kiitos tsempistä, samaa myös sinne :)

      Poista
  13. Todella hienoa, että sinulla on äitisi tuki. Nuo ihmiset joilla ympäröimme itsemme on hurjan tärkeitä parantumisen kannalta. Tiedän ettei siitä parannuta yhdessä yössä, mutta oikeilla raiteilla tunnut olevan!
    Tsemppiä kovasti sulle jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, se on ollut mulle äärettömän tärkee tuki ja ilman sitä en todellakaan olis tässä.
      Kiitos kovasti! :) Kyllä tää kaikki alkaa jo selvitä

      Poista
  14. Hieno homma toi reissu! Älähän jäädy siellä sitten!

    VastaaPoista