maanantai 8. lokakuuta 2012

Musta on tullut taas nainen

En perehdy otsikkoon sen enempää mutta ilmotinpa vaan teille ihanaa ihanimmillekin lukijoille. Olipa muuten vaikee vääntää tota sanaa ihana, en oo vieläkään varma teinkö sen oikein! No anyways...

Oon tässä paljon puhunu äidin kanssa siitä mistä mä alan tietää sitten kun oon siinä sopivassa painossani. Okei- onhan siihen normaalipainoon vielä kiloja toinen mokoma tähän astisesta kasvatettavana- mutta silti ajatus pyörii jo mielessä. Mä huomaan, että mun ruokahalu ei oo enää niin valtava mitä se oli vielä vähä aika sitten. Täyteläinen olo tulee helpommin, vaikka syön kyllä vieläkin suuria aterioita.



Mutta mikä sitten määrittelee sen hyvän, sopivan ja turvallisen painon? Toki saan apua ammattilaisilta, mutta itse haluan tulevaisuudessa pyrkiä siihen, että pidän siitä mitä nään peilistä. Tällä hetkellä en pidä siitä mitä nään. Luita ja nahkaa. Ehkä onneksi jo muutamissa osissa myös lihasta ja naisellisempia muotoja Koitan päästä vaa'an lukemista pikkuhiljaa irti ja opetella kaiken itsessäni uudelleen. Oppia hyväksymään ja jäädä sitten siihen paikkaan, missä tunnen että voin hyvin niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Aijon löytää tasapainon ja sen tavoittelu on lähtenyt käyntiin aivan erinomaisesti.
Saattaa kuullostaa hölmöltäkin, ehkä ette tajua tätä ollenkaan, mutta anoreksia on kasvattanut mua ihan hurjasti. En ois se ihminen, joka nyt olen, ilman taistelua ja kamppailua tätä sairautta vastaan. Se on osa mua, eikä jätä koskaan, joten opettelin suhtautumaan sairauteeni uudella tavalla.
Musta on tullut vahvempi, itsevarmempi ja ajatusmaailma elämästä on muuttunut kaiken tämän varrella. Oon oppinut paljon itsestäni ja kropastani.

Syömiskäyttäytymiseni alkaa olla jo hyvin normaalia. En joudu pelaamaan sen pirun kalorilaskurin kanssa, luotan kehoni neuvoihin. Ainoa asia mitä odotan jo niin kovin, on se että alan olla turvallisessa painossa ja minulla on jälleen mahdollisuus syödä täysin vapaasti. Olenhan edelleen sidottuna siihen kuuteen kertaan päivässä. Lounaan ja aamupalan välinen välipala tuntuukin usein täysin turhalta, samoin kuin kaikki extra jutut, joita jokaisella ateriallani popsin. Mutta vielä on matkaa jäljellä, onneksi olen hyvässä vauhdissa ja edennyt kuitenkin jo paljon.



Koska anoreksia ei enää oo ainoa asia mun elämässä blogin teksteissäkin tämä alkaa varmasti näkyä. Elämään kuuluu jo niin paljon muutakin, että mielelläni höpöttelen myös niistä asioista. Toivon, että tämä pitää silti teidänt lukijat mukanani! Olette oikeasti niin valtavan tärkeitä enkä voi koskaan tulla teitä kylliksi kiittämään siitä, miten olette auttaneet mua parantumaan.
En halua päättää matkaani blogin kirjoittajana, vaikka anoreksia alkaa askel askeleelta jäämään historiaan. Haluan silti ilmoitella kuulumisistani, tulevaisuudessa kertoa liikunnastani, terveellisistä elämäntavoista ja syömisestä. Terveydestä yleensä. Matkastani kohti unelmaa lääkärinä. Arkipäivän asioista, elämästä yleensä, ostoksista, ystävistä..., kaikesta mitä nyt ylipäätään elämääni kuuluu. Toivon että jäätte seuraamaan myös elämääni rankan taistelun jälkeen.
Osittain anoreksia tulee varmasti olemaan mukana kuvioissa aina. En tiedä voiko syömishäiriöistä aivan täysin "selviytyä". Ainakin sitä on mahdotonta unohtaa ja sekin vaikuttaa elämään jo tietyllä tavalla. Niinpä varmasti tulen puhumaan myös aina välillä kuulumisista sairauden puolelta.

Olin tosiaan lauantaina ostoksilla. Mukaan lähti muutamat ihanat kengät, olen kovin tykästynyt molempiin. Hyvät jalkaan ja kylmeneviä syysilmoja ajatellen molemmat tulevat kyllä varmasti heti käyttöön. Kuvasin samalla myös henkkamaukalta viikko takaperin ostaman takkini.




Mun elämä alkaa muistuttaa jo kovasti sitä mitä se oli ennen anoreksiaa. Myönnän että paljon on vielä tehtävää, mutta asiat ovat muuttuneet lyhyessä ajassa paljon. Pohjaa sai rakentaa kaiken alkuun pistämiselle kauan, aina siihen pisteeseen asti, etten tiennyt jatkaakko vai luovuttaa. Onneksi kaiken sen tuen avulla mitä mulla oli niin jaksoin. Saan olla ikuisesti kiitollinen mun äidille, muulle perheelle, niille ystäville jotka ovat rinnalla seisseet, blogille ja teille lukijoille sekä muille läheisille sukulaisille ja ihmisille keitä nyt en muistanut mainita. Osittain teidän ansioista tässä nyt seison. Jenninä jälleen.



28 kommenttia:

  1. Olen niin ylpeä sinusta!! Ja jatkan ehdottomasti lukemista niin kauan, kuin vain jaksat kirjoittaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tietää <3

      Nyt vaan paljon uskallusta sinnekkin Tiia!

      Poista
  2. Minäkin olen valtavan ylpeä sinusta♥ kun vaan päättää ja yrittää ihan tosissaan ja täysillä, kun ainoa unelma on parantua, pääsee jo pitkälle. Tosi fiksuja puhut tässä postauksessa!

    Ja tiedätkö mitä? Jatkan ehdottomasti blogisi lukemista jos/kun alat puhua muista asioistasi, koska en ole kiinnostunut sinusta pelkästään sairautesi takia, vaan olen kiinnostunut sinusta ihmisenä. Ja haluan seurata elämääsi :)

    Haleja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu niin hyvältä kuulla teidän suusta näitä sanoja <3 Ootte ihan mahtavia ihmisiä!

      Haleja myös sinne ja paljon tsemppiä omaan taisteluun<3

      Poista
  3. Kuulostaa tosi hienoilta sun ajatukset. Oot menossa täysin oikeaan suuntaan! Eikä se ole yhtään hölmöä ku sanot, että syömishäiriö on kasvattanut sua ihmisenä hurjasti. Itselleni syömishäiriö on jo muutaman vuoden takainen mörkö ja nyt jo osaan arvostaa sitä kaikkea mitä olen sen avulla oppinut.
    Olen löytänyt terveellisen suhtautumisen itseeni ja kroppaani (mitä yhä harvemmilta nuorilta tytöiltä nykyisin löytyy) Toki tunnen vieläkin vihaa siitä, että menetin hetken elämästäni sairaudelle, mutta en toisaalta usko, että olisin tässä nyt ja näin onnellinen ja tyytyväinen ellen ollisi koskaan sairastunut. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja hirveästi voimia paranemiselle :) elämä on ihanaa, pitää vain olla armollinen ja antaa itsellensä lupa nauttia siitä!
    Ja sitä peiliä ja vaakaa on turha liiakseen tuijotella. Kroppa kyllä itse tietää missä painossa sen on hyvä olla :) ihmistä ei ole suunniteltu yli- eikä alipainoiseksi
    Anteeksi vielä jos on sekavaa tekstiä. En ole kovinkaan verbaalisesti lahjakas, mutta täytyi tulla kirjoittamaan, kun blogisi on niin ihanan innoittava
    :)

    -Jenny-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noita samoja tuntemuksia mäkin oon alkanut nyt jo kokea, mistä säkin tekstissäs kerroit. Oon onnellinen että sä oot selättäny anoreksian ja elät nykyään omaa elämääsi, tyytyväisenä itseesi :) Vihdoin mä tiedän, ettei toi aika oo mullakaan enää kaukana vaikka työtä saakin varmaan koko elämän läpi tehdä.

      Eikä ollut yhtään sekavaa tekstiä :) Tärkee kommentti tähän paikkaan, kiitos siitä! :)

      Poista
  4. Ihanaa kuulla :) Mihin lääkikseen muuten ajattelit hakea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereelle olisi tarkoitus :)

      Poista
    2. tervetuloa! mä tykkään täällä opiskelusta, suosittelen. :)

      Poista
    3. Voi kiitoksia, olisipa se vaan niin yksinkertasta tallustella ovista sisään :D

      Juu tampere kuullosti mun korvaan kaikista parhaalta opetussuunitelman perusteella. Siellähän on tarkotus potilaskontaktia alkaa muodostaa mahdollisimman varhasessa vaiheessa, jos nyt oon oikein ymmärtäny? Niin ite kyllä opin varmasti parhaiten :) Ja muutenkin tampere kaupunkina on aina ollu yks suosikeista, joten ei ollut edes vaikea päätös (:

      Poista
  5. olen niin onnellinen puolestasi ! ♥ Olet edennyt jo hurjan pitkälle, varsinkin henkisesti! Ajatuksesi sopivan painon löytämiseksi ja uuden elämän alkamiseksi kuulostavat niin ihanan terveiltä :) Parantumismotivaatiosi on niin valtavan suuri, että saavutat sen avulla vielä vaikka mitä!
    Ja jään ehdottomasti seurailemaan blogiasi jatkossakin, sillä haluan tietää mitä sinun elämääsi kuuluu, myös anoreksian jälkeen :)
    Toivon että tulevaisuudessa sinä saat elää normaalia, tervettä arkea :) Sinä jos kuka ansaitset sen ! Haleja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän mä olen, voin ja uskalla myöntää sen nyt itekkin. Mä oon voittamassa anoreksiaa. Vihdoin :)
      Kiva tietää että myös sua kiinnostaa se mitä mun elämässä tapahtuu ja kuulumisia aina välillä lueskella. Muista pistää vaikka säpoon omia terveisiäs kanssa siitä miten on parantuminen nyt jatkunu, mielelläni kuulisin :)

      Paljon tsemppiä, sä ansaitset myös kaiken ton mitä sanoit mun ansaitsevan! Halit takasinpäin <3

      Poista
  6. ihania ajatuksia <3 "Saattaa kuullostaa hölmöltäkin, ehkä ette tajua tätä ollenkaan, mutta anoreksia on kasvattanut mua ihan hurjasti. En ois se ihminen, joka nyt olen, ilman taistelua ja kamppailua tätä sairautta vastaan. Se on osa mua, eikä jätä koskaan, joten opettelin suhtautumaan sairauteeni uudella tavalla." toi ei kuulosta hei ollenkaan hölmöltä, päinvastoin! noin se juuri menee =) kun siitä sairaudesta selviää, se just kasvattaa ihmisenä ja vain vahvemmaksi <3
    t. Boogina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just siltä se on alkanut tuntua. Oon oppinut niiin paljon uutta!

      Poista
  7. So happy for you <3 Ja ai että sitä tunnetta kun kavereiden kanssa pitää hauskaa ja jauhaa vaan pskaa nauttien elämästä..! Mäkin olen päässyt taas takas kiinni elämään ja normaalit naiseuden asiat täyttää päiviä. Ja itsetunto kasvaa kun miehiltäkin saa huomiota olemalla vaan ihana oma itseni!
    Viime perjantaina baarissa muuten törmäsin johonkin rekkalesbotyttöön ystävän kanssa kun oltiin menossa vessaan. Ei kirjaimellisesti törmätty, mutta siis ohitettiin. Siinä ihan hemmetin juupelissa ollessani sitten tää nainen alko arvostella mun A-kupin tissejä (okei, mulla oli aika paljastava paita) ja että mun rintsikat on mulle liian isot. Lähinnä nauratti, anteeks vaan että mulla on pienet tissit kiitos geenini ja rintsikat on kyllä täysin oikeen kokoset, ei mee mitään nyrkkiä liivin ja tissin väliin. Jotain sitten asiallisesti auoin hänelle, että sori vaan että on pienet tissit mitä vittua sitten. Varmaan häneltä jotain pois? Sit tää sama rekkalesbon näkönen pimu heitti poistuessaan että söisit jotain. Nauroin vaan ja menin vessaan.
    Ystäväni oli _hiukkasen_ punasta silmissään kun ite vaan nauroin. Tietty se vähän tuntu, mutta lähinnä säälittää ko. henkilö, yleensä itsellä menee aika huonosti jos täytyy tuntemattomia mollata.
    En tiedä, miksi tän kerroin mutta oot varmaan tottunu näihin mun tarinoihin, haha. Kun alkaa elämään täysillä, tulee kaikenlaista paskaa niskaan, mutta hei se mikä ei tapa niin vahvistaa. Ja minulla on pienet tissit, mutta en niitä mitenkään häpeile tai koita piilottaa ja ihan kiusallani menen vastedeskin paljastavissa paidoissa baareihin, niin kaikki huonoitsetuntoiset voivat purkaa ahdistustaan mun pikkutisuihin. Ainakaan mulla ei ole selkäkramppeja tissien takia!
    Ihanaa viikonalkua ja näin kliseisesti carpe diem! :)

    VastaaPoista
  8. Aion ehdottomasti lukea jatkossakin sun blogia. :) Musta on ihanaa seurata, kuinka menet eteenpäin ja miten olet alkanut oikeasti elämään kaikenlaisten vaikeuksien jälkeen. Siihen me kaikki lopulta (toivottavasti) pyritään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi vitsi niin ihana kun kaikki ootte tätä mieltä ja aijotte pysyä mun elämääni seuraamassa! :) Ootte tärkeitä <3

      Tsemppiä muru :)

      Poista
  9. Fiksuja puhut! Itsekkin aloin ajattelemaan tätä sairautta toiselta näkökannalta - kyllä sen mörön voi (ja pitää!) taltuttaa pois. Ehkei aivan kokonaan, mutta suurimmaksi osaksi kyllä. Joka kerta saan uutta pähkäiltävää postauksistas, kivaa!

    Mutta tosiaan, aivan mahtavaa kuulla miten hienosti sulla menee. Oot jo niiin paljon pirteemmän näköinen ja teksteistäsikin oikein paistaa sellanen iloisuus ja onnellisuus. Ihanaa! :)
    Hyvää alkuviikkoa ja haliruttaus!

    t.13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kuullostaa hyvältä! Oot oikeeseen suuntaan menossa, nyt et katsele ollenkaan taaksepäin vaan kuljet kohti elämää :)

      Kiitos taas sulosista sanoista, haleja, paljon parantumistahtoa ja taistelunvoimaa <3

      Poista
  10. Heippa !
    Voiko se olla mahollista että verenpaineet ja pulssit on hyvät mutta on (vakavassa?) aliravitsemustilassa, tiedätkö yhtään ? Nimittäin mulla on niin, se saa mut tuntemaan itteni huonoks anorektikoks et mulla on hyvät arvot vaikka oon kuulemma alipainonen. Haluun siis parantua todellakin mutta ajatus vaan vaivaa mua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Välillä fyysinen kunto saattaa kaikkien tesituloksien ym. perusteella olla hyvä. Todellisuus saattaa kuitenkin olla täysin toinen. Joskus on saattanut käydä niinkin että kunto romahtaa vaikka mitään varoitusmerkkejä ei olisi kroppa antanutkaan. Aliravitsemus tila on aina jo itsessään vakava asia ja varmasti sinulla sellainen on. Älä todellakaan epäile tai vähättele asiaa.
      Ei oo olemassa huonoja ja hyviä anorektikkoja- varmasti terveessä mielessäsi sen tiedät itsekkin.
      Nyt vaan parantumistaistelu päälle, sä voitat kyllä! <3

      Poista
  11. Näitä sun postauksia on kyllä aina mielenkiintosta lukea! Mä haen myöskin lääkikseen, en tosin ihan täysillä jaksa paahtaa ens keväänä vaan tähtään 2014 kokeeseen pikemminki. Kaikkee lääkikseen hakuun liittyvää ois kiva kuulla! On muuten tosi nätti tuo sun ostama takki! :) -Anni-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät :) Okei, tsemppiä vaan kovasti sinnekkin luku-urakkaan, se meiltä ei kyllä lopu :D Ties vaikka joku päivä oltas sitten kollegoita ;)
      Alan varmasti kirjotteleen enemmän kanssa tosta lääkikseen pyrkimisestä ja opiskelusta kun alkaa anoreksia jäämään taaksepäin :)
      Ja kiitti, tykkään siitä itekkin. Kasvun varaa vielä on pikkusen, mutta istuu se jo nytkin ihan hyvin :)

      Poista
  12. Tuli sydämeen sellainen lämpöinen hyvänolontunne tämän tekstin, sekä muutamien viimeisimpien melkoisen positiivissävytteisten tekstiesi, lukemisen myötä. Aivan sanomattoman ihanaa, mahtavaa ja äärettömän kannustavaa lukea sinun edistysaskelista, terveemmästä elämästä, suunnasta kohti parempaa tulevaisuutta, parempaa huomista. Olen onnellinen sinun puolestasi ja olen nyt viime aikoina saanut sinun teksteistä ja mahtavan tsemppaavasta esimerkistä paljon asioita omaan arkeeni ja jaksamiseeni sekä voimia parantua.

    Kiitos Jenni tästä blogistasi. Olet mahtava ihminen ja ansaitset elämässä kaiken sen ainutlaatuisuuden, jota se vain eteesi kuljettaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kuulla Niina! :) Mahtava juttu.

      Eikä mitään kiittelyitä, tää on ollut mulle itsellekkin sellanen henkireikä parantumisen rinnalla, että tuskin te lukijat edes ymmärrätte. On upeeta tietää, että sen lisäks se auttaa myös muita :) Ja samat kehut kuule tyttönen sinnekkin <3!

      Poista
  13. Ihanat nilkkurit! Mistä ne on? Ihana kuulla, että sulla sujuu hyvin ja paljon tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) Kuule ihan niinkin mahtavasta paikasta kun citymarket :D Siellä oli kenkäpäivät ja ihastuin kovin noihin nilkkureihin itekkin, ei oo usein tullu marketista kenkiä ostettua mutta mikä jottei kun noi silmään iski! Ja jalkaankin sopi kun nenä päähän.

      Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  14. sun uusista postauksista huomaa kokoajan vaan kuinka saat enemmä ja enemmä sun elämäniloo takas ja se on ihana nähä ja seurata sun kehitystä! ja tää on muillekkin anorektikoille tositärkeetä koska kun huomaa ja lukee ni sen yli voi ihan oikeesti päästä vaikka siltä ei tuntuis!!Olisko mitenkään mahollista että susta olis sellanen kuva missä olisit niinkun oikeesti "pohjalla" ymmärrän kyllä jos et sitä halua laitta, mutta jos :)Ja paljon tsemppiä eteenpäin!! Ja on kyllä niin ihanat kengät! :))

    -H-

    VastaaPoista