lauantai 29. syyskuuta 2012

Vihdoin!

Tiedättekös muruseni mitä! Vihdoin nuo 3500 kaloria ovat tuottaneet tulosta. Mun paino on tullut parisataa grammaa ylöspäin! Ja oon niin pirun onnellinen. Okei, tiedän, ei toi nyt niiin huimalta vaikuta, mutta se on nousu- eikä laskusuunnassa. Ja se kertoo jo paljon. Oon kyllä saanut syödä ihan tuhottomasti, mutta pakko se on hyväksyä, että mun kroppa on tällanen energiasyöppö ja se todella tarvitsee kaiken tän. Ajatus siitä miten pelkäsin painon räjähtävän käsiin tuntuu nyt tosi kaukaselta. Niin ei käy- varsinkaan mulla.



Oon huomannu miten se että kuuntelen nykyään kehoani syömisten osalta vaikuttaa myös muilla osa-alueilla, mitä anoreksia on tykänny hallita. Se miten vaikeeta mun joskus oli edes viideks minuutiks sohvalle istahtaa on nyt alkanut helpottua. Pakkoliikunta vankilan kalterit on katkastu ja oon lopettanu täysin itteni rääkkäämisen. 
Jotta te ette saisi sitä kuvaa, että sairaus ei enää ollenkaan puhu, niin korjaan nyt heti alkuunsa. Kyllä se mörkö olalla istuskelee, kysymys on siitä, että musta on tullut sitä vastaan vahvempi kun koskaan. Ja näin aion myös jatkaa.



Oikeastaan tää kroppaan luottaminen on aika kivaa. En oo tehnyt sitä aikoihin, pitää myöntää, että tuskin kunnolla koskaan. Huomasin ettei kyse oo kontrollin menetyksestä jos kehoaan alkaa kuunnella, päinvastoin, sun mielikin alkaa voida huomattavasti paremmin. 

Oon huomannu miten mä pystyn nykyään keskittyyn paljon muuhunkin kun vaan siihen anoreksiaan ja maailmaan sairauden ympärillä. Perjantaina näin mulle yhtä tärkeimmistä ystävistä ja vaikka ei kauaa yhessä keritty aikaa viettään, niin se tyttö sai kyllä taas mut muistaan mitä on elämä. Ollaan lähennytty viime aikoina hurjasti, enkä tiedä mitä tekisin ilman sellasta enkeliä mitä hän on mulle mun sairauden aikana ollut.
Tänään meen vielä keilaan ja syömään ravintolaan. Niin ravintolaan. Ei tullut edes mieleen kompensoida ravintolaillallista millään tavalla. Miksi tekisin niin? Miksi taistelisin parantumistani vastaan? Miksi taistelisin elämääni vastaan? 

Huomasin muuten eilen vaihteeks myös sen mitä murphyn laki tarkottaa.. Lähdin aamulla kirjastoon, ilma oli ihan kiva, vähän ehkä sateisen olonen. Aikani lueskeltuani kirjastolla lähdin sitten kotiinpäin lounaalle. Olin edennyt kirjaston pääovilta ehkä noin viitisen metriä ja vettä alko tulla kun saavilla kaatamalla. Palasin hetkeks sisälle kirjastoon, mutta kun ei sade tuntunut lakkaavan niin päätin urhoollisesti kohdata luontoäidin.



Sen jälkeen mun vaatteet näytti tältä ja minä tolta. No ainakin tuli käytyä suihkussa matkalla kotiin. Jos positiivisena koitetaan pysyä. Näytin säälittävältä uitetulta koiralta kotiin päästyäni.



16 kommenttia:

  1. Syötkö siis päivittäin 3500 kaloria?

    Sä olet vaan niin hirmusen vahva että ei voi muuta kuin ihailla. Edes mörkö ei mahda sulle yhtään mitään ;) Jatka näin, sinä vielä saavutat unelmiesi elämän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suunnilleen sen verran joka päivä, riippuen toki vähän ruuista :)

      Kiitos Jasmin, muista että sä pystyt samaan. Se on vaan susta kiinni <3

      Poista
  2. Sun blogi on kyllä ihana! Olet niin sisukas ja vahva ihminen.
    Saan niin paljon voimaa itsekin sinun juttujasi lukiessa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla tällasia kehuja, kiitos. Ihana tietää että mun blogi antaa myös sinne päin tahdonvoimaa. Ja kuten tossa Jasminillekkin sanoin, sä voit tehdä jenny ihan saman. Kaikki on sun käsissä, valitse elämä :)

      Poista
  3. HYVÄ HYVÄ HYVÄ!! Sä oot niin supervahva. Mut vieläkin hirmuhirmu pieni :< Toivotaan että paino alkaa nousta edes noilla isoilla määrillä!! tsmeppii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se alkaa, ei mun kroppa nyt ikuisuuksiin asti voi sitä kaikkee energiaa korjaamiseen käyttää, uskon että pikkuhiljaa alkaa muutosta tapahtuun :) Oon sen jo itseasiassa nyt havainnu

      Poista
  4. Ihanaa kuulla että olet lopettanut itsesi rääkkäämisen! Se on jo iso askel. Sun ei kuulukaan rääkätä itseäsi, olet liian kaunis ja fiksu siihen. <3
    Mieti miten kaunis tulet olemaan kun saat fyysisen puolen kuntoon. Mieti miten mieletön susta tulee. Ja vielä joskus voit sanoa, että olet selvinnyt anoreksiasta.

    Voimia sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun oli ihanasti sanottu, kiitos oot mahtava <3

      Voimia myös sinne, musta tuntuu että tällä hetkellä sä itse tarvitset niitä enemmän mitä minä. Muista että noi sun omat sanat pätee myös itsees, haleja, kyllä tästä selvitään <3

      Poista
  5. Ihanaa että vihdoinkin saat painoasi nousemaan! Olet taistellut jo niin pitkään, että todellakin ansaitset jo tuloksia!! Sinä olet täydellinen esimerkki, että tästä on mahdollista selvitä! :)
    Tykkään blogistasi ihan hirmupaljon ♥ Annat minullekkin voimaa kohdata anoreksia ja taistella vastaan! Iso kiitos siitä!♥
    Tsemppiä jatkoon, sinä voitat tämän taistelun, olen siitä varma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kyllä yks niistä joiden kommentit saa aina hymyn huulille :)
      Kiitos vaan itsellesi <3 On ihana tietää että mun blogi antaa myös muille jotain, varsinkin jos se auttaa kamppailussa anoreksiaa vastaan. Merkkaa mulle ihan hirveesti.

      Tsemppiä myös sinne, taistele vastaan, tiedän että pystyt siihen :) sun kaltanen tyttö ansaitsee elämän <3

      Poista
  6. hyvä Jenni! onko syöminen yhä sulle mekaanista pakkotoimintaa vai osaaks jo ees vähän nauttia siitä? ( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei oo :) oon täällä jo joskus kirjotellukkin siitä, että osaan ruoka-aineista mulla on jääny se tunne että pidän niistä. oon tosi ilonen tästä asiasta :) uudet maut, lämmin kotiruoka ja kaikki se mihin oon nyt itselleni antanu luvan saa kyllä nautintoa aikaan(vaikka anoreksia ei tätä haluakkaa myöntää). Toisaalta sitten taas olen menettäny kokonaan herkut elämästäni, se ei mua haittaa mutta tiedän että nekin kuuluu siihen normaaliin. Toisaalta käsitys "herkuista" on aina ollut vääristynyt. En tiedä kykenekö sitä koskaan täysin korjaamaankaan, mutta nyt keskityn niihin tärkeimpiin asioihin :)

      Poista
  7. Hienoa Jenni! Ihan mahtavaa! Olenkin jo aikaisemmin sanonut, mutta sanonpahan uudestaan, että ihailen sinua ja asennettasi todella paljon <3 Tästäkin postauksesta oikein huokuu elämänilo ja onnistuminen!
    Pidä kiinni tuosta parantumismotivaatiosta :-)

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se ei ole mihinkään katoamassa, siitä pidän huolen :) Tulee niin imarreltu olo teijän lukijoitten ihanista kommenteista, kiitos taas <3

      Poista
  8. hyvä!! :) tiiän että pystyt siihen ja että voit parantua täysin ! :) Tsemppiä vaan sulle onnistut kyllä ;)

    VastaaPoista