keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Päivä kuvina

Tätä ollaan niin monesti kyselty, että päätin taas uudestaan toteuttaa. Niin hirveetä kiirusta vaan ollut viimeaikoina ettei oo jäänyt aikaa, mutta nyt kun sattui rauhallisempi päivä eteen niin mikä ettei!

Heräilin aamulla kahdeksan maissa ja ensitöikseni sain olla pikkuveljelle pelastavana enkelinä. Sillä oli kotitalouden kurssilta kotitehtävänsuorituspaperi allekirjottamatta mutta pistin nimen kauniisti ruutuun.

Ulkona ei ollut mikään mahtavin sää, utuista ja tihkua- selvästi syksy tekee jo tuloaan vaikka iltalehti tykkääkin intiaanikesistään ilmotella.

Söin aamiaisen ja sen jälkeen käynnistelin konetta. Eksyin hetkeksi netin ihmeelliseen maailmaan. Lueskelin blogeja ja selailin facebookkia, järkevää ajan käyttöä, mutta eipä tässä saikulla oikein järkevämpääkään keksi.



Aamupäiväni pyhitin suurimmaksi osaksi fysiikan opiskelulle. Ulkona keli sen kun paheni ja sain taustamusiikkina kuunnella sateen ropinaa. Lueskelun ohessa söin välipalani. Kun keskittyminen alko herpaantua päätin lakkailla kynteni uuteen uskoon, vanhat olivat jo sen verran kuluneet että oli aikakin.


Lounaaksi söin omatekemääni kananuudeliwokkia ja jälkkäriksi päärynän. Tässä näitä määriä nyt on hankala nähdä tai kertoa, syön nimittäin nykyään ihan siltä miten keho kertoo. Otin siis vaan kuvan valmiista ruuasta. Oli namia!
Lounaan jälkeen kävin koiran kanssa kävelylenkillä. Sade oli sopivasti lakannu ja me selvittiin kuivin nahoin. Heti tosin kun oltiin ulko-ovi perässä kiinni lyöty niin alko vettä tulla kun saavista kaatamalla. Ihan nappi suoritus ajotuksen kannalta etten sanois.



Kun oltiin lenkiltä tultu niin söin mun välipalan ja laitoin itteni vähän ehostetumpaan kuntoon. Oltiin sovittu Minnin kanssa että nähdään iltapäivästä. Minni matkas tänne hämeenlinnaan ja käytiin kahvilla. Ja nyt tulee se tän postauksen ehkä suurin ja hienoin juttu. Mä oon ylpee ittestäni ja sanoinkuvaamattoman kiitollinen Minnille. Se sai mut nimittäin pitkän (tunnin) suostuttelun ja kamppailun jälkeen maistaan palan tummaasuklaata. Minni tietää että makee aiheuttaa mulle sen kuvotuksen tunteen, mutta keksi ettei tumma suklaa sitä välttämättä aiheuta. 
Pitkän pään sisäsen taistelun jälkeen tartuin haasteeseen ja mä todellakin söin sen hemmetin palan! Maku oli ihan ok, ei nyt mikään "nam tätä heti lisää", mutta menetteli. Ei onneks tuottanu sitä kuvotusta, jota osastolla piti kestää. Tää oli taas iso isku vasten anoreksian kasvoja. Teen koko ajan askelia kohti parantumista, viime päivinä oon ottanu hurjia harppauksia. En tahdo enää viivytellä, jahkailla ja seistä toinen jalka haudassa. Se on loppu nyt!


Todistusaineistoa Minni murun käsissä

Pelkäsin että suklaan pala aiheuttaa jonkunlaista kompensointia sitten päivällisellä mutta en antanut sen tapahtua. Pidin huolta asiasta myös sillä että pyysin vanhempien asiaa tarkkailemaan. Ja kun sanon etten kompensoinut, se todellakin tarkoittaa sitä- otin kolmesti lisää jauhelihakastiketta, koska kehoni niin kertoi. Mun on vaan luotettava sen ääneen, se ei mua harhaan johda!





Ja ilta sujui näissä merkeissä!










15 kommenttia:

  1. Hey teillä on siellä ollu samat fysiikan kirjat kun meillä, ja laskimet :D. Ahdistaa ajatellakaan mitään fysiikan kirjotuksia vielä.. Tuo teidän koira on ihana :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lueskelen tosiaan jo sitä lääkistä varten, fyysiikan kertailulla alotellu :) Onhan hän juu tosi lutunen pikku vauva <3

      Poista
  2. Iiihana postaus, ihana kaunis Jenni ja en voi sanoa tarpeeks monta kertaa: mä oon niin ylpeä!<3 :'))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja mä oon niin onnellinen että meillä on toisemme :) <3

      Poista
  3. tälläsen postauksen lukemisesta tulee tosi hyvä mieli pitkäks aikaa ( : ihana sinä ja ihana koira <3 oot todellakin tehny suuria harppauksia paranemisen eteen, jatka samaan malliin vaikka vaikeita hetkiä tuliskin! AWESOME!
    t. Boogina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kannustuksesta! :) oot kyllä iso tsemppaaja mulle <3

      Poista
  4. Jos vaihtaisit tuon leivän melkein samanlaiseen Fazerin Realiin esim. Vaasan ruispalaan, niin saisit siitä huomattavasti enemmän ravintoa. Tiedät tämän kyllä varmasti itsekin, sillä et varmasti ihan sattumalta ole juuri tuohon tykästynyt. Tällaset postaukset on tosi kivoja ja oot nättinä noissa kuvissa :) Toivottavasti et värjää tummaksi hiuksia, kun oot niin ihanan luonnonkaunis noin vaaleena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu oon tosiaan samaa mieltä mäki et älä värjää tummaks, noi vaaleet on nii ihanat ja luonnolliset, pirteätkin ja sopii sulle tosi hyvin :) en kyl muista ooks koskaa mitää maininnu et värjäisit tummat mut nyt ku tuli puheeks niin sanoinmpa mäki oman mielipiteeni!

      Poista
    2. oot oikeessa, leivän vaihtelu ei olisi todellakaan pahitteeksi :)

      ja sitä pelkoo että hiusten väri tummaks muuttuis ei kyllä oo. Oon pienestä pitäen tällänen pellavapää ollu ja voisin melki vannoo että aina tuun oleenkin :)

      Poista
  5. Tuo maisemakuva on aivan ihana ! <3 (se joka on ylimmäisessä kollaasissa)
    Niin kaunis luonto ja oi nuo värit on nätit siinä :)
    Tsemppiä siulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätimpi se maisema on sillon kun ilma on parempi :) Tollon oli semmonen tihkusade että ihan ärsytti :D

      Kiitos kovasti <3

      Poista
  6. Ihanaa, että sulla on tollanen tsemppaava kaveri, jonka avulla uskaltaudut maistamaan eri juttuja. Oon vaan saanut niin hirveästi rohkeutta omaan paranemiseen sun blogista, aina tulee sellainen olo sun postauksia lukiessa että "vitsi, mäkin haluan onnistua!" Oon tosi kiitollinen sulle siitä =) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, en ois ilman minniä näin pitkällä mitä nyt oon. Tai ilman ketään muutakaan mun tukijaa, perhettä(varsinkin äitiä) tai tätä blogia. Jokainen pienikin tuen lähde on mulle niin arvokas. Sinä ja sun kommentit myös! :)

      Mulle merkkaa ihan hirveesti, että joku muu saa apua parantumiseen tästä mitä täällä höpöttelen. On ihanaa tietää että voi jollain pienellä tavalla ees olla avuks :) Tsemppiä nyt vaan kovasti sinne suuntaan, sä onnistut kyllä! <3

      Poista
  7. Moi! Selailinpa tässä postauksesi läpi ja liityin lukijaksikin. Rakastan tuota asennetta, jolla olet ottanut anoreksiaa niskasta kiinni. Tekstisi on pääasiassa ihanan tsemppaavia ja piristäviä. Kirjoitustyylisikin on sujuva.
    Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Voi kiva kuulla että taas on yks seuraaja matkassa mukana :) Kovasti vaan sinnekkin tsemppiä, taidankin tänään ottaa yheks tehtäväks tutustua sun omaan blogiin :)

      Poista