torstai 2. elokuuta 2012

Ruokaa ruokaa enemmän ruokaa

Ateriasuunnitelmani määriä nostettiin tänään. Anoreksia ei tykkää, mutta mä koitan ottaa tän uutena askeleena kohti parantumista ja anoreksian vankilan kahleista vapautumisena. Nykyään keittiöltä tulee s-ateriakoon sijaan m. Ajatus siitä miten pystyn syömään niin paljon ruokaa pelottaa. Ihan fyysisen puolen kannalta. Myönnän että ahistuksessa ja pelossa on osa sitä sairauden ääntä, mutta tuntuu vaan niin järjettömältä vetää niin valtavan paljon ruokaa mahaan.



Olin kuitenkin tähän valmistautunu henkisesti. Tiesin että näin luultavasti tullaan menettelemään ja nyt on vaan elettävä sen kanssa. Mä haluan niin tajuttomasti parantua, että toisaaltahan ruokamäärien lisäämisen  tulisi olla vaan hyvä juttu.

Tunnen että oon nyt risteyskohdassa mun paranemisen kanssa. Tullut pitkän suoran tien päähän josta lähtee kaksi eri haaraa. Toinen poluista näyttää tienviittaa tulevaisuuteen, kohti mun unelmia ja oikeeta elämää, toinen taas vie kohti anoreksian synkkää, tyhjää, "kontrolloitua" ja rääkkäävää vankilaa. Valinnan ei luulisi olevan vaikea, mutta joku siinä on miksi irti päästäminen pelottaa. Se tuntuu kontrollin menettämiseltä. Tiedän että nyt ois aika uskaltaa. Oon tullut siihen pisteeseen missä mun on valittava ja taistelen oikeen valinnan puolesta anoreksian ääntä vastaan.


Tänne osastolle tuli tänään yks vanhempi- varmaan seittemänkympin tietämissä oleva nainen. Se on tainnu tajuta mitä varten mä oon täällä ja saa jotain sadistista mielihyvää kiusatessaan mua. Kyselee koko ajan onko ruoka hyvää, kertoo miten itse on laihdutuskuurilla, mainitsi miten hoikka olen ja näin edelleen. Koitan ottaa sen jutut toisesta korvasta sisään ja kuljettaa ne toisesta saman tien ulos. Aina kuitenkin kun tää rouva avaa suunsa tekis mieli sulkee kaikki ääni maailmasta. Keskityn nyt kuitenkin vain ja ainoastaan omaan parantumiseeni.
Silti tää yhteiskunnan nykykäsitys kauneudesta on kyllä ihan sairas, välillä tekis mieli nauraa vuoroin taas itkee. Kaikki ympärillä oleva tekee anoreksiasta parantumisen huomattavasti vaikeammaksi mitä se olisi ilman nykypäivän ihanteita. Media luo ja manipuloi tiettyä kuvaa "täydellisestä" naisesta lapsien aivoihin jo siitä lähtien kun he oppivat kävelemään. Sitten ihmetellään miksiköhän syömishäiriöt ja anoreksia niin kovasti ovat yleistyneet. Hmm.. miksiköhän?




Itse ihannoin tervettä, normaalipainoista, muodokasta ja hyvinvoivaa kehoa. En riutunutta, hälytystilassa apua huutavaa aliravittua, luita ja suonia täynnä olevaa epämääräistä jotain. Jotain mitä ei voi edes vartaloksi kutsua. Jos pitäisi valita normaalipainon ylärajoilla keikkuvan ja alarajoilla keikkuvan väliltä kumpi on silmissäni kauniimpi valitsisin ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon. Hetkeäkään miettimättä.

Jos vain voisin niin yksi asia minkä maailmassa samantien muuttaisin on ehdottomasti yllä ilmoille tulleet asiat. Ajattelumaailma niissä on sairas- ei alkunkaan täydellinen ja terve.
Ehkä vielä joskus...

Tää postaus oli ilmoille heitettyjä ajatuksia vähän kaikesta siitä mitä mun päässä tällä hetkellä liikkuu. Huomaa ettei tällä ollut alkua tai loppua, päätä eikä häntää mutta ainakin höpisin jotain siitä mitä mulle tällä hetkellä kuuluu. Palailen taas huomenissa! Kiitos että olette olemassa

4 kommenttia:

  1. Tosi törkeää käytöstä siltä vanhalta naiselta. Miksi se on siellä? Hoitajana vai minä? Sähän olet nuorisopsykiatrisella osastolla (?).

    Muistan omasta sairaalajaksosta yhden vieläkin niin ahdistavan tapauksen. Anoreksiaa sairastava tyttö tuli osastolle, itse olin silloin jo melkein kotiutumisvaiheessa. Ruokailuissa hänellä oli joku pakkomielle istua siten, että näkee kaiken, mitä suuhuni pistän ja lautaseni ja mitä siinä on. Se oli kamalan ahdistavaa, koska hän ei tietenkään itse syönyt mitään (tai esitti syövänsä)... Vieläkin kun muistelen niin ahdistus puristaa rinnassa, tai ehkä olen vain herkkä. No toisaalta käänsin asian mielessäni toisin päin, yritin ottaa sen motivaationa; äkkiä pois täältä osastolta!

    Sinun kannattaa oikeasti kertoa hoitajille tuosta naisesta ja hänen puheistaan. Sinun ei missään nimessä pidä kuunnella sellaista!

    Voimia sinne! <3

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano.. Se on yks potilaista vanhusten ja meijän yksikkö oli yhdistettynä tän viikon ja siksi täällä on noita mummoja ja pappoja myös pyöriny. Vaikka tän nimi harhaanjohtavasti on nuorisopsykiatria niin silti täällä on kaikki potilaat osastollani vähintään täysikäsiä. En itekkään oikein tajua miks nimitys on tollanen..

      Koitan olla välittämättä toisen tökeröstä käytöksestä. Tiedän että se on sairas mutta voisi sitä silti miettiä mitä suustaan päästää ja ainakin lopettaa tahallisen ilkeilyn. En anna tän päivästen kommenttien silti yhtään vaikuttaa parantumisprosessiini!

      Kiitos niina oon tärkeä tuki <3

      Poista
  2. Voimia,miten voit,olet kaunis ja ihana,älä palaa enää vanhaa elämää

    VastaaPoista
  3. Ei sairaalloista laihuutta kukaan ihannoi, ei se ole edes yhteiskunnan käsitys kauneudesta. Se on ainostaan anorektikkojen käsitys kauneudesta.

    VastaaPoista