keskiviikko 15. elokuuta 2012

Jenni wants to go home..

...ET:tä lainatekseni.

Pahoittelut hiljaiselosta täällä blogin puolella, en oo saanut jostain syystä aikaseks kirjotella kuulumisia. Ollut hirveesti kaikkee puuhaa, vaikka se hassulta näin tylsää osastoelämää eläessä kuullostaakin.

Musta tuntuu että osasto on antanut jo kaiken mitä sillä on annettavaa. Osaan kantaa itse vastuun syömisistäni enkä tunne tarvitsevani niissä enää apua. Itseasiassa monet kerrat olen hoitanut välipalani ja myöhäisiltapalani täysin itsenäisesti, ilman sen kummempaa valvontaa. Suoriutuisin kotona aivan samalla tavalla, tiedän sen. Lomien aikanakin se on sujunut. Ja oma sänky on kuitenkin aina se oma sänky, mielummin jatkaisin parantumistani kotona. Mielestäni olen jo kykeneväinen jättämään osaston taakseni ja siirtymään avohoidon puolelle.




Hoitoneuvottelu mulla on jälleen huomenna, perjantaihin asti on hoitosopimus kirjotettuna ja tuolla neuvottelussa päätetään taas mun jatkosta. Toivosin että seuraavalla punnituskerralla näkisin vaa'alla tuloksia, se varmasti vakuuttais lääkäreitä ja hoitajia siitä että oon valmis kotiin. Toki haluan nähdä että miten mieli suhtautuu painonnormalisoitumiseen, mutta ajatuksena se ei tunnu ahdistavalta. Päinvastoin tuntisin sen olevan merkki parantumisesta, merkki siitä että olen lähempänä elämää ja unelmiani. Perhettä, lääkärin uraa ja onnellista tulevaisuutta. Miksi siis pelkäisin?

Henkinen puoli on kulkenut aikalailla samaa rataa mitä ennenkin. Olen niin parantumismyönteisellä päällä kun suinkin voin olla. Tunnen ettei anoreksia ole enää samalla tavalla kiinni mitä se vielä kuukausi sitten oli. Se ei käske minua, en enää elä vankilassa eikä mulla ole minkäänlaista halua sinne takas palatakkaan.





Toivon nyt siis mahdollisuutta kotiutukseen ja sitä että vaaka kertoisi konkreettisesti edistymisestäni. Huomenna selviää lisää ja tulen heti päivittelemään tietoja uusista suunnitelmista. Peukut pystyyn...

14 kommenttia:

  1. Mulla oli vähän sama tilanne viimeksi. Tunsin olevani valmis lähtemään vaikkei paino ollutkaan mitään suuria muutoksia kokenut. Oltuani siellä kuukauden lähdin, enkä ole katunut päästöstäni. Ikinä ei voi etukäteen tietää, miten kotona käy, mutta jos kunto sallii lähdön niin se voi olla kokeilun arvoinen asia. Eräällä osastoreissulla tehtiin nimittäin se virhe, että minut päästettiin lähtemään liian myöhään ja siinä vaiheessa ei enää huvittanut tsempata kotona.

    Olet kyllä niin määrätietoisen ja avhvan oloinen tyyppi, voimia :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. musta tuntuu että oon nyt valmis. Niin valmis että en voi tästä valmiimmaks mielestäni tulla :) kiitos <3 Uskon että mun parantuminen on nyt oikeesti alkanut ihan kunnolla, enkä aijo enää palata takas vanhaan. Huomasin että oot haastanu mut kyselyyn blogissa, vastailen siihen huomenna :)

      Poista
  2. ihanaa kun olet noin parantumismyönteinen, se auttaa sinua matkalla terveeksi tulemiseen, ihanaa ! =) mietin vaan että miksi laitat itestäsi noin paljon kuvia yhteenkin postaukseen? tarkoituksenasi ei tietenkään ole antaa kellekään motivaatiota laihduttaa, mutta joku voi kuviasi katselemalla tuntea jonkinlaista kateutta että olet niin laiha ja yrittää sitten vaikka pyrkiä samaan. en tarkoita pahalla mutta hausin vain esittää tämän kysymyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minusta sillä ei ole merkitystä pistänkö kuvia yhden vai viisi, ennenkin asiaa on kommentoitu mutta tää on ollut tyylini missä oon pitäytyny :)

      Poista
  3. Heippa!

    Ihanaa, että sulla menee hyvin :3
    Sellaista mietin, että voisiks joskus kirjoittaa siitä, millaista se anoreksian puhe on? Oon lukenut aiheesta esimerkiksi kirjoja, joissa sanotaan, että anoreksia puhuu ja käskee, millaista se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipat! Juu pitää kirjotella, moni muukin on juuri sitä kovasti miettinyt.

      Poista
  4. Pidän peukkuja pystyssä sulle Jenni! ;)Toivon kovasti että pääsisit jo kotiin ja uskonkin siihen myös!

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos niina jälleen <3 mulla on hyvä tunne kotiin pääsystä, itseasiassa omahoitaja vähän jo siihen suuntaan vihjailikin :)

      Poista
  5. kuinka kaua sä oot sairastanu ?

    VastaaPoista
  6. Ootko seurustellut koskaan? :)

    VastaaPoista
  7. Hei Jenni,
    Löysin sun blogin aiemmin tällä viikolla ja kun aloin lukea, jäin koukkuun. Luin lopulta kaikki sun tekstit, ja kommnetitkin. Ensimmäisestä tekstistä asti, aina kun avasin blogisi, mieleeni pärähti soimaan Kuningasidean biisi Enemmän duoo ku sooloo; sanoitukset kertoo sen, minkä tahdon sulle sanoa. =)

    Sisko älä luovuta vielä
    Me ollaan vihdoin oikeella tiellä
    Matka on pitkä ja kivinen
    Mutta älä pelkää
    Mä otan sut vaikka reppuselkään
    Ja puolet sun huolistasi kannan
    Säkin tekisit mulle niin
    Älä luovuta vielä
    Älä anna uskoasi ihmisiin
    Vielä tulee muutokset murheisiin...

    Voit olla varma, että aina kun tää biisi nyt soi radiossa, olet ajatuksissani! Tsemppiä jokaiseen uuteen päivään, niin helpompiin, kuin niihin kaikkein vaikeimpiinkin!
    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiva että tykkäsit lueskella mun matkastani. Ja nää sanotukset on kyllä osuvat ja ihanat, kiitos <3

      Poista