torstai 9. elokuuta 2012

I will survive

Musta ei oo aikoihin tuntunu näin hyvältä! Mun mieli on taas oppinut sitä mitä on normaali syöminen. Käsite oli aijemmin aivan kateissa, mutta alan oppia nyt. Mun ei tee enää edes mieli huijata tai livistää syömisistä. Oon oppinut kantaan niistä ite vastuuta ja sen takia mulla on nyt jo erittäin hyvä tunne siitä että oisin valmis ottaan askeleen ja siirtymään avohoidon puolelle. Ainoona kysymysmerkkinä päässä liikkuu enää fyysinen edistyminen. Paino on tän kahen viikon osastojakson aikana noussut 400 grammaa siitä kun tulin, joka nyt ei tietenkään mikään päätä huimaava luku oo. Se harmittaa mua itseänikin, oisin halunnu nähdä edistystä enemmän myös vaa'alla. En saa kuitenkaan olla pettynyt itseeni, mun "syy" ei nimittäin painon hidas nousu kuitenkaan ole.



Eilen tapasin aivan ihanan fysioterapeuttini ensimmäistä kertaa ja odotan innolla taas seuraavaa käyntiä. Meillä kohtas kemiat yhteen kyllä tosi tosi hyvin mikä oli ihana juttu!

Mulla on huomenna hoitoneuvottelu. Kaksviikkoa osastojaksoo on sillon takana ja jatkosta on tarkotus sopia. Itse oon valmis siirtymään avohoitoon. Neuvottelussa on mukana mun osastonomahoitaja, äiti, fysioterapeutti, avohoidon puolen omahoitaja sekä tietenkin lääkäri. Sillon selvii tulevaisuus, mutta mulla itsellä on vahva olo. Saa nähdä mihin tulokseen päädytään. Mikä teijän lukijoiden mielipide näin mun juttuja lukemalla on? Tuntuuko teistä että olisin valmis siirtymään avohoidon puolelle, kantamaan itse vastuun syömisistä ateriasuunnitelmaa noudattaen, ilman että palaisin takaisin samaan vanhaan?




Tunnen jotenkin että osastojakso on antanu mulle jo sen mitä sillä on annettavaa. Ainoa asia mikä on jäänyt uupumaan on se painonnousu. Olisiko jo alussa pitänyt noudattaa suurempia ateriakokoja? Jälkiviisas voi tietenkin olla, mutta ei auta jossitella. Psyykkelleni tämä on kuitenkin tehnyt ihmeitä.

En aijo antaa enää anoreksian viedä mua ja mun elämää. Iso haaste kotiin siirtyminen tulee olemaan ja se isoin sudenkuoppa mihin voi pudota. Nyt musta kuitenkin tuntuu että oon valmis ottaan sen haasteen vastaan, kun lähden kotiin mä aijon lähtee sinne parantumaan. En halua palata takas entiseen, mun on vaan oltava ihan äärettömän vahva ja taisteltava anoreksiaa vastaan, tällä kertaa selviten voittajana.

16 kommenttia:

  1. Sä oot tässä pienessä ajassa mennyt jo tosi paljon eteenpäin!:) Ja to on tosi ihana että sä alat tajuta normaalista syömisestä ja ettei sun edes tee mieli huijata!:)
    Ja toi painonnousu on hidasta alkuun ainakin, kun sun keho tarvitsee ihan älyttömiä määriä ruokaa, että se saa takasin ne kaikki menetetyt kalorit eikä enää toimi säästöiekillä. Sun pitä syödä kauan todella paljon että sä saat ne takasin, mutta sun olokin paranee koko ajan mitä enemmän sä syöt, niinkun oot jo nyt huomannu!:)Mitä enemmän sä syöt, niin sitä nopeemmin sun fyysinen kunto paranee:) Ja jossain vaiheessa sulle saattaa tulla älytön näläntunne. Vaikka oot syönyt paljon just vähän aikaa sitten, niin tulee todella nopeesti kauhea nälkä. Sekin tasottuu kun keho saa tarpeeksi energiaa. Joten älä pelästy sitä jos se tulee:)sun keho tietää kuinka paljon sä sitä energiaa tarvitset!
    Ihana et sul synkkaa fysioterapeutin kanssa noin hyvin!:)
    Jos sun ajatukset pysyy tollasina,niin kyllä sä mun mielestä jo pärjäisit kotona avohoidossa!:) oot jo päässy hyvään alkuun osastolla ja vaikuttaa että nyt sä et ainakaan oo anorekisan vallassa. Äläkä enää anna sille päätösvaltaa!:)

    Tsemppiä hirveesti!♥ Sori kauhee romaani tuli:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan tää osasto oli yks mun elämän parhaista ratkasuista :)

      Itseasiassa tosta nälästä, mulla oli just tässä yks päivä sillain että olin syönyt osastolla koko päivän taas siellä äärirajoillani (ähky joka ruokailun jälkeen), mutta silti heräsin aamuyöstä siihen miten mulla oli nälkä :D yleensä olisin pelästyny mutta nyt tajusin vaan että keho kertoo tarvitsevansa energiaa aliravitsemuksen korjaamiseen. Kyllä se ite tietää sen, mikä on sille parasta. Jokaisen meistä tulisi kuunnella kehoaan paremmin ja toimia sen käskyjen mukaan. Ei niitä erilaisia singnaaleja oo turhaan meihin luotu :)

      En aijo antaa enää anoreksian viedä mua ja mun elämää. Iso haaste kotiin siirtyminen tulee olemaan ja se isoin sudenkuoppa mihin voi pudota. Nyt musta kuitenkin tuntuu että oon valmis ottaan sen haasteen vastaan, kun lähden kotiin mä aijon lähtee sinne parantumaan. En halua palata takas entiseen, mun on vaan oltava ihan äärettömän vahva ja taisteltava anoreksiaa vastaan, tällä kertaa selviten voittajana.

      Kiitos ihanasta kommentista, romaanit on kivoja ;)

      Poista
  2. Tuohon koti- vai osastohoitoasiaan ei tässä vaiheessa voi sanoa oikeeta vastausta. Mä oon kotona ja yritän saada lisää painoa. Sulla on onni kun oot päässy hyvälle osastolle. Mulla on joku kauhukuva osastoista, vaikka oon kahdella sellaisella aiemmin ollutkin. Jotenkin on jäänyt niistä sellainen ankea mielikuva, vaan kukapa niillä mielellään on, jos kotonakin pärjää? Voi olla, että mullakin tulee osastojakso eteen, jos omat voimat eivät riitä. Jos päätät siirtyä kotiin, niin toivon sulle paljon, paljon rohkeutta ja voimia pärjätä kotona. Osastolla sulla on aina tukijoita, mut kotona joudut ottamaan itse vastuun. Sulla on varmaan kotonakin tukijoita, mutta se ei kuitenkaan ole sama tuki kuin osastolla.

    Voisitko kertoa sun tämänhetkisen ateriasuunnitelman? Siitä olis varmaan monelle toipuvalle apua. Sun blogisi on tosi tsemppaava. Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja pystyt säilyttämään parantumismotivaatiosi.

    -An-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päivittelen sitä ateriasuunnitelma juttua heti kun vaan kerkiän. Ollu jotenkin niin paljon tässä nyt kaikkee osaston puolesta etten oo kerennyt postausta siitä väsäileen.

      Hyvä että saat blogistani voimaa itselles :) Ja todellakin aijon jatkaa samalla polulla mihin oon itseni vihdoin löytänyt. En aijo enää luovuttaa

      Poista
  3. Paljo painat? Pituus? Jos saan kysyy.. :) toivottavasti paranet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun painoindeksi on vähän reilu 15 nykyään ja pitkä oon 162

      Poista
  4. Malttaisit vielä sen verran, että se sun painos saatais parempaan nousuun. Kokemuksesta sanon, että sun pääkoppas voi nyt paremmin kuin hetken päästä juurikin sen takia, että sun painos ei oo päässy vielä yhtään nousemaan. Se painon suurempi nousu aiheuttaa aivan varmasti ahdistusta, jota et oo kunnolla nyt vielä kokenut. Haluatko olla sen ahdistuksen esittäytyessä kotona vai kokopäiväisellä osastolla, mahdollisimman lähellä mahdollisimman hyvää apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väitä etteikö painonnousu tulisi olemaan ahdistavaa mutta tällä hetkellä ajatus siitä on ainakin myönteinen. Mua harmittaa ettei osastojakso oo sen enempää vaa'an näytölle tulosta antanut. Ihan oikeesti harmittaa.
      Siksi en usko että painonnousu tuo samaa tunnetta mitä se olisi tuonut aikaisemmin. Suhtaudun asiaan nykyään aivan eri tavalla jos vertaa aikaan ennen osastoa. Sillon ajatuskin painonnousemisesta, tai siis oikeastaan puntarin lukeman suurenemisesta, aiheutti vilun väristyksiä.

      Poista
  5. oon sitä mieltä että oot ollu osastolla kovin lyhyen aikaa. ite olin 7kk. mutta jokainen on tietenkin yksilö ja asiat ei mee aina samalla tavalla kuin muilla! on ihanaa että sulla on parempi fiilis ja kannattaahan sitä kotona olemista kokeilla, mutta jos sitte vaikka käykin niin että et oo vielä valmis avohoitoon, niin sitten et oo ja meet takas osatolle, ei se mitään haittaa. et saa sitte mitenkää syyttää ittees jos vaikka joutisitkin takas, sillä aina voi yrittää parhaansa, mutta välillä se vie enemmän aikaa, mikä pitää vain hyväksyä. yritä vaan rohkeasti mutta älä lannistu jos se ei heti onnistu! anna itelles aikaa toipua anoreksian otteesta, se on pitkä prosessi. oon silti niin ylpee että oot menny eteenpäin ja sulla on kova halu parantua, se vie sut jo pitkälle ja auttaa toipumaan ( : kuuntele itteäs, tee niin kuin susta parhaalta tuntuu ja tietty niin mikä ois paras vaihtoehto sun terveydelle ja hyvinvoinnille. tsemit sinne ja paljon voimia <3
    T. Boogina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, pitää kuitenkin muistaa että oon luonu kotona tälle jo pohjaa monta monta kuukautta. vaikka siellä parantuminen junnaili paikoillaan, tapahtu avohoidon aikana kuitenkin paljon merkittäviäkin asioita. ei saa siis ajatella että mun parantuminen ois lähtenyt käyntiin vasta osastolla. toki se oli silmät avaava, monia pelkoja poistava kokemus, mutta kuitenkin vain yksi osa tätä mun prosessia.
      kiitos jälleen kommentistasi <3 kyllä elämä vielä voittaa

      Poista
  6. Minusta tuntuu, että saattaisit pärjätä avohoidon puolella. Mutta varmuuden vuoksi voisi ottaa ns. koeajan. Eli esim. vaikka kaksi viikkoa kotona, sen jälkeen arvioidaan tilanne ja mikäli paino olisi nousussa, niin se olisi tavallaan kuin varmistus, ettei osastoa tarvita. Jos taas paino ei olisi noussut, niin osasto voisi olla jonkin aikaa apuna, jotta se lähtisi varmasti nousemaan. Tämä on vain yksi vaihtoehto mikä tuli mieleeni, koska sun fyysinen kunto on vielä kovin heikko.

    Muuten todella hyvältä kuulostaa sun kuulumiset! Oot tosi vahva ja selviät kyllä, kävi osastoasian kanssa miten tahansa! Voimia ja tsemppiä taas kovasti<3
    Pidän sulle peukkuja että pääsisit kotiin ja eikä sun enää tarvitsisi tulla osastolle ;)

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen itse samalla tavalla mitä sä ajattelet. Toi sun ehdotus oli kyllä tosi hyvä, taidankin ottaa ihan tosissani harkintaan ja ehottaa tänään hoitoneuvottelussa!

      Kiitos niina oot niin iso tuki :)

      Poista
  7. musta on hyvä jos pystyy hoitaa itteensä mahdollisuuksien mukaan normimaailmassa pois osastolta. mut tietty osastost on joskus hyötyy ja se kannattaa pitää mielessä jos tuntuu et se olis tarpeen.
    Sä oot vahva, sit kun sun paino alkaa kunnol nousta nii sun täytyy palauttaa näit nykyisyy ajatuksii mielee et saa vähä valoa jos tulee tosi pimee fiilis 8DDD
    Tsemppiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siellä ulkomaailmassahan loppuen lopuks mun on selvittävä. Sen takia haluaisinkin tehdä mahdollisimman ison osan parantumisestani avohoidon puolella. Tuntuu että osasto on nyt tarjonnut mulle sen mitä junnailun poistamiseks tarvitsin. Ainoa ongelma on se ettei fyysinen puoli ole läheskään samassa jamassa mitä psyykkinen. Mutta toisaalta uskon että sitten kun kaikki suurimmat aliravitsemuksen aiheuttamat puutokset elimistön sisältä on korjattu niin alkaa painokin askel askeleelta normalisoitua :)

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  8. 21.02 anonyymin kommentista innostuneena munkin on pakko laittaa sulle tänne viestiä. Sun kannattaa ehdottomasti se kotiutuminen järkätä silleen pidempien kotilomien avulla. Vaikka nyt huomenna kun on hoitoneuvottelu niin pyydät et pääsisit 2 tai 3 yöks kotiin. Sit yks yö osastolla ja taas pidempi kotiloma. Näin sais sen varmuuden että se painon nostaminen onnistuu kotona, mutta tukea osastolta on mahdollista saada ja sinne voi palata vaikka heti jos rupeaa ahdistamaan tai tuntuu ettei pärjää kotona. Sut tuntien se et kotiutuisit ja sit "joutuisit" takaisin osastolle vois tuntua epäonnistumiselta (mitä se ei tietänkään ole!) ja niiltä fiiliksiltä säästyis kun olis viel kirjoilla siel osastolla. Luulisin että p4:lla ne vois varmaankin suostua johonkin ton tyyliseen ratkasuun. (:

    Muista Jenni että oot mulle tosi rakas ja voit ottaa yhteyttä mihin aikaan tahansa. Oot mun mielessä päivittäin. Mä luotan suhun ja tiiän et tuut selviämään tästä<3

    Rakkaudella Miisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin vois olla tosiaan tosi kannattava ja hyvä idea :) pitää kattoo mihin ratkasuun päädytään, mutta just tällänen sun ehdottama malli vois toimia!

      Oot niin ihana ja tärkee ystävä muru <3 kiitos että oot tukena. et oikeesti tiedä miten paljon oot antanu mulle ja auttanu mua paranemaan ihan vaan olemalla olemassa. äläkä unohda että täällä seisoo samanlainen tukipilari sulle aina kun on vaan jotain huolia :)

      Poista