sunnuntai 12. elokuuta 2012

Happiness is a form of courage

Moikka ihanaiset!

Oon onnellinen. Oikeastaan mun postaus vois päättyä tähän koska se tiivistää kaiken. Toisaalta taas voi olla kivempi teille että kerron jotain muutakin.

Mä tunnen miten mun parantuminen edistyy. Kotiloma on mennyt ihan valtavan hyvin. Paremmin kun edellinen, vaikka sekin meni mallikkaasti. Oon pystynyt noudattaan ateriasuunnitelmaani ongelmitta ja syömään ruokaa jota en oo syönyt moneen moneen kuukauteen. Oikeastaan lähemmäs vuoteen. Meillä oli nimittäin päivälliseks uusia perunoita ja kermasta iskän tekemää lihapullakastiketta. Lisukkeena äidin ihana fetasalaatti. Ja tiedättekö kun mä söin sitä niin en tuntenut huonoa omaatuntoa. Musta tuntu ihan mahtavalta. Maistaa ne tutut hyvät maut jotka olin jo unohtanut. Maistaa entistä elämääni ilman anoreksiaa ja sen sanelemia ohjeita. Eilisellä lounaalla söin ihanaa kanakeittoa, mikä sekin on ollut kovin pitkään poissa ruokavaliosta. Ja tietenkin leipien kera.
Ei enää sitä samaa vanhaa ruokaa päivästä toiseen. Samoista ruoka-aineista koostuvaa, lautaselle tiettyyn järjestykseen lajiteltua konseptia. Loma on ollut uusia makuja ja tunnetta anoreksiasta irtautumisesta.



Eilen olin elomessuilla jotka järjestetään täällä meillä päin joka vuosi. Tuntu vapauttavalta olla poissa osastolta, ihmisten ilmoilla. Kojuja kierrellessäni ja väenpaljouden joukossa astellessani tunsin taas sitä vanhaa elämää ilman syömättömyyden ja pakkoliikunnan aiheuttamaa tuskaa. Kaikki oli taas suuri muistutus ja motivaattori mun parantumiselle. Vaikka halu anoreksian voittamiseen on jo nyt huipussaan, olen taas kotilomallani saanut sitä lisää.
Huomasin kuinka pystyn hyvin pitäytymään ateriasuunnitelmassani, vaikka ulkomaailmassa ruokailujen aikatauluttaminen onkin haastavampaa mitä esimerkiksi osastolla. Pakkasin välipalani messuille mukaan, koska tiesin varautua siihen etten ole kotona kun kello näyttää aikaa syödä.



Paluu osastolle on edessä tänään ja se harmittaa. Mä pystyn jo kantaan vastuuta omista syömisistäni omasta mielestäni todella hyvin eikä mielihaluja minkäänlaiseen vilppiin ole. Tunnen ettei osasto anna mulle enää mitään. Siksi palaaminen tuntuu jokseenkin turhalta jos näin voi sanoa. Toivoisin että lomani olisi ollut edes pidempi, vaikka onhan tässä vielä koko päivä aikaa puuhata yhtä sun toista.
Ymmärrän kuitenkin sen että osaston hoitohenkilöstö haluaa nähdä sen miten konkreettisesti reagoin painonnousuun ja itseasiassa haluan nähdä sen itsekkin vielä osastolle kirjautuneena ollessani. Vaikka ajatuksen tasolla suuremmat numerot eivät tunnu enää yhtään ahdistavilta- päinvastoin tuntuvat paranemiselta- voi todellisuus kuitenkin olla toinen. Sillon on tärkeää että tuki on ympärilläni jatkuvasti. Etten pääse taas romahtamaan ja laihduta alkupisteeseen. Se oravanpyörä ollaan jo kotona liian monta kertaa nähty. Kilo ylös, kilo alas. Se saa nyt loppua.


Aamu minä


Toivonkin suuresti että seuraava viikko tois sitä edistystä fyysiselle puolelle. En halua pitkittää osastojaksoani yhtään sen enempää mitä on pakko, koska psyykkeeni puolelta olen valmis kotiin. Haluan varmistua siitä ettei painonnormalisoituminen aiheuta liikaa anoreksian ajatuksia päähäni ennen kuin osastolta lähden. Sen takia olisi hyvä jos tulokset vaa'alla näkyisivät ja huomaisin suhtautumiseni kun ruudulla välkkyykin suurempi lukema.






Mulla on jonossa isolista teidän laittamia postausehotuksia ja koitankin niitä parhaimpani mukaan toteutella heti kun vaan aikaa on. Osastolla varmaan voin tylsimpinä tunteina niitä kirjotella.


4 kommenttia:

  1. ihana kuulla asenteestasi ja kuulumisistasi mutta fyysinen parantuminen puhuu aivan muuta. :( harmi.. näytät riutuneelta kasvoistasi, yritä nostaa painoa, jooko? lupaan että olisit tuhannesti kauniimpi! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule sitä tässä koko ajan tavoitellaan. Uskon kuitenkin että painonnormalisoituminen alkaa pian :)

      Poista
  2. Sinun tekstisi ovat tsempanneet itseäni paljon, varsinkin, kun olen tällä hetkellä todella turhautunut kaikkiin anoreksian sääntöihin. Vaikka olen vielä eri hieman tilanteessa, olen uskaltanut myös ottaa askeleita sinne terveempään elämään.
    Vaikutat todella ihanalta ja vahvalta ihmiseltä, joten en voinut olla kommentoimatta. Tsemppiä ja toivotaan, että fyysinenkin kunto rupeaa pian näyttämään paranemisen merkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin ihana kuulla. Se merkkaa minulle paljon että voin toimia jonkun toisen tsempparina! :) On tosi hieno juttu että oot uskaltanu ottaan askeleita kohti parantumista- kohti elämää.
      Kiitos kovasti kehuista ja tsemppiä paranemiseen. Se on pitkä ja kivinen tie mutta pystyt siihen varmasti! :) Sitten kun oot anoreksian voittanut oot varmasti vahvempi kun moni muu täällä maailmassa.

      Poista