sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Ylämäki alamäki- alamäki ylämäki

Huomenta! Soutaamista ja huopaamista joka suuntaan on viimeset pari päivää ollu. Tai sellastahan se anoreksian kanssa kai nyt näin yleisesti ottaen aina on, mutta varsinkin nyt.
Aina välillä oon niin parantumismyönteisellä tuulella että ja taas seuraavassa hetkessä haluisin vajota vaan jonnekkin maan alle.



Kontrolloin edelleen syömiselläni kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Tai oikeastaan syömättömyydellä. Jos asiat ei oo hyvin tekee mieli skipata ateriasuunnitelmat. Muutenkin on täys olo koko ajan, mikä on nälästä nauttineelle vierasta ja saa mörön raivostumaan.
Oon tässä lomaillessa oppinut jo hiukan pois siitä jatkuvasta tekemisen halusta. Osaan hiukan kauemmin olla paikoillani ahdistumatta, joten edistystä on johonkin suuntaan tapahtunut. Täytyy kuitenkin myöntää, että jos asiat päänsisässä ei ole järjestyksessä ja hallinnassa on kävelyvauhti luvallisilla puolen tunnin lenkeilläni tuplasti nopeampi mitä pitäisi. Itsensä "rääkkääminen" ei siis ole poistunut kuvioista myöskään kokonaan, mutta niin kun sanoin, edistystä on tapahtunut. Mun mielestä jo pelkästään se, että tiedostan eron anoreksian ajatusten ja mun omien ajatuksien välillä on suuri muutos. Vielä kun oppis vastustaan niitä anoreksian järjettömiä höpinöitä, sehän se kaikista kovin haaste on.


Syönyt oon nyt aivan ateriasuunnitelman mukaan ja niinhän mun pitääkin, ellen osastojaksolle halua. Toivon kovasti että se on vaikuttanut painonnousuun positiivisesti, vaikka ajatus vaa'an suuremmista luvuista taas pelottaakin.

Eilinen päivä oli mukava, näin pitkästä aikaa muutamia mun rakkaita ystäviä ja oli kiva saada ajatukset hetkeks taas pois sairauden ympäriltä. Lueskelin vähän fysiikkaa ja kemiaa, tuntuu kuitenkin ettei parantuminen oo vielä niin pitkällä, että pystyisin kunnolla keskittymään. Sikspä oon nyt kahen vaiheilla sen lääkiksen valmennuskurssi asian kanssa. Saa nähdä mihin tässä päädytään, mutta nyt parantuminen on tietenkin etusijalla. Paineita ei saa muusta enää itselleen kerätä, tiedän kyllä mihin se johtaa.

Ajattelin tehä mun päivästäni postauksen jos lukijoita kiinnostaa. Kantasin kameraa ahkerasti mukana ja näyttäsin mitä mun normaaliin arkeen sisältyy. Tässä eiliseltä illalta muutamia kuvia.










4 kommenttia:

  1. Heippa!

    Mun mielestä tätä sun blogia on todella mielenkiintoista lukea. En ole ennen törmännyt tällaiseen ns. parantumiskeskeiseen (en keksi parempaa sanaa) blogiin, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva juttu että tykkäät :) Koitan ahkerasti kuulumisiani päivitellä ja toteuttaa teidän lukijoiden toivepostauksia!

    VastaaPoista
  3. Vaikka tän blogin aihe on tooosi rankaa ajatellen et joku oikeesti kärsii siitä et kuin vaikeeta syöminenki voi olla.. oma siskoni on ollu samassa tilanteessa ja minusta on melenkiintosta lukee itse anoreksiaa sairastavan näkökulmasta:)

    Mutta voimia sinne iha hirmusesti!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä <3 Toivottavasti siskosi voi jo paremmin! (:

      Poista