keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Everything will be okay in the end, if it's not okay, it's not the end.

Heipparallaa!

Tänään on ollu ihan hyvä päivä, kävin leffassa ja kaupungilla, kävelin rauhassa ulkona ja lueskelin pikkusen fysiikkaa ja kemiaa. Palauttelen mieleen jo asioita kuluneilta opintovuosilta, tarkotus ois nimittäin hakee lääkiksen vuoden kestävälle valmennuskurssille. Tää kaikki on tosin riippuvaista nyt mun paranemisesta eli siitä oonko mä psyykkisesti- ja toki fyysisesti- valmis menemään kurssille. Se on kuitenkin suhteellisen hintava, joten hukkaan ei rahoja kannata laittaa. Toivon että saisin itteeni kitkettyä motivaatiota tän parantumisen suhteen ihan vaan jo ton valmennuskurssinkin takia.






Mutta opiskelu jutuista muuhun.. Tänään oon noudattanu ateriasuunnitelmaa aivan sanasta sanaan. En oo luistanu margariinista leivillä tai jättänyt mittauksia vajaiksi. Tunnen tyytyväisyyttä itteeni kohtaan. Hassua että sanon sen näin perfektionistina, mutta oon selvästi tänään voittanu anoreksia mörköä ja antanu Jennin tulla enemmän esiin! Toivotaan että hyvä alku nyt kantaa, eikä huijailu ja itsensä pettäminen saa mua taas hallintaansa.

Huomenna on taas omahoitajien tapaaminen eli punnitus myös edessä. Jänskättää jo kyllä valmiiks koska siitä osastosta ollaan niin tiheeseen tahtiin nyt puhuttu ja kun toi mökki viikonloppukin oli mitä oli. Toivon että näinä muutamana päivänä paino ois kuitenkin ollut nousussa ja uskon siihen.
Omalla tavalla kaipaan jo töihinkin takasin. Ajattelin kysyä mitä mieltä hoitajat/lääkäri on asiasta. Vahva epäilys mulla on asiasta mutta eihän kysymällä mitään menetä. Lomailla aijon kyllä vielä jossain vaiheessa mutta nyt tuntuu että töihin olisi taas mukava mennä.

Liikumattomuus on tänään hiukan ahdistanut ja muutama pakkoliikunta ajatuskin eksynyt päähän. Muuten oon ahistukselta suunnilleen sitten selvinnytkin, ruokailut ovat olleet aika helppoja ja sujuneet ilman kamalia ongelmia tai paniikkia. En silti väitä ettei jatkuva kylläisyyden tunne ja sen yli syöminen tuntuisi koko ajan vähän tuskaiselta. Varsinkin kun anoreksia on opettanut tykkäämään nälän tunteesta. Saan edelleen siitä jotain euforiaa jos se sattuu vaikka nukutun yön jälkeen aamulla yllättämään.

Kiitos kaikista ihanista kommenteista tohon edelliseen kuvapostaukseen. Mulla on kasa ihania seuraajia joista jokaisesta oon tosi kiitollinen. Ette tiedäkkään kuinka paljon merkkaatte. On hienoa tietää että teidän kaltasia ihmisiä on vielä tässä maailmassa jäljellä!



Oon ollut hiukan huolissani mun sydämestä ja verenpaineista. Pulssi heiluu koko ajan 40 eikä paineetkaan kovin korkeita ole. Toivotaan että niissä alkas tapahtuun muutosta, lääkärikin nimittäin oli sitä mieltä että somaattiselle osastolle kulkee matka jos ei ne ala tästä nouseen ja varsinkin jos syketasot yhtään enää tippuu.

Kivaa kesänjatkoa kaikille, palailen taas huomenna!

3 kommenttia:

  1. Heippa! Ensimmäistä kertaa vierailen sun blogissa. Kurja juttu ettet päässyt lääkikseen, itselläni on edessä sinne haku ensi vuonna ja ajattelin kanssa käydä sen valmennuskurssin. Itse käyn lukion neljässä vuodessa, koska jouduin pitämään ykkösellä sairasloman anoreksian takia. Silloin kävin aivan pohjalla ja pääsin hoitoon (olen sairastanut nyt 7 vuotta). Nopean postauksiesi vilkaisun jälkeen vaikutat hyvin samantyyppiseltä ihmiseltä, itsekin olen perfektionisti. On todella hienoa, että saat apua ja ymmärrät tilanteesi vakavuuden, tästä suunta vain ylöspäin! Paraneminen vaatii hurjasti voimia ja uskallusta, mutta kun vain uskaltaa, asiat lähtee (ainakin itselläni) luistamaan eteenpäin ja onnistumisen tunteesta saa jälleen lisää voimaa uskaltaa ottaa seuraava askel eteenpäin. Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! :)

    Ensinnäkin olen todella iloinen että anoreksia ei ole enää pääjohtaja elämässäsi ja että olet alkanut parantumaan. Toivon sinulle paljon onnea lääkikseen pyrkimiseen ja motivaatiota lukemiseen :) Pidä huoli ettet väsytä itseäsi loppuun, pänttäämisestäkin on hyvä pitää välillä taukoa.

    Kiitos kommentistasi, toivottavasti jäät seurailemaan prosessiani :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Onneksi osaan asettaa asiat tärkeysjärjestykseen oman vointini mukaan, ensin hyvinvointi, sitten opiskelu :). Mielelläni seurailen blogiasi ja kannustan paranemisessa. Ja saa toki ottaa yhteyttä jos haluaa vertaistukea!

    VastaaPoista