maanantai 9. heinäkuuta 2012

-0.300 kg

Kolme päivää ja paino tullu jälleen alaspäin. Toisaalta, ihmettäkö odotin.. Niin kun kerroin oon skipannu ateriasuunnitelman aterioita. Syynä ihan se ettei oo ollut nälkä tai vaan muuten huvittanu jo valmiiks kylläsensä syödä. On niin ärsyttävä toimia kehon viestejä vastaan ja syödä yli kylläsyyden tunteen. Se olis varmasti ihan terveelle, syömishäiriöttömälle ihmiselle vaikeeta. Saati sitten kun mörkö jatkuvasti kummittelee päässä. Se on se puoli joka nauttii nälän tunteesta- ei ainakaan jatkuvasta kylläsyydestä.



Tiedän että jos tää painon lasku ei nyt HETI pysähdy niin oon osastolla. Ei siellä mun hoitoryhmässä tätä enää kauaa kattella. Vaa'an lukemien pitäs olla noususuuntasia tai edes pysyä samana, mutta se että ne laskee on aivan älytöntä. Toisaalta en ymmärrä miten se on mahdollista. Mä kuitenkin syön, siitä ei ole kyse. Mökillä söin normaalia vähemmän, mutta silti söin omasta mielestäni paljon. Enkä ollut töissä, luulis että se olisi edes hiukan kompensoinut sitä ateriasuunnitelman rikkomista.



No pohjalta on tie vaan ylöspäin. Pelkään vaan jo itsenikin puolesta, koska ollaan taas täällä alotuspainon alueella. Edistystä ei siis sen suunnilta ole tapahtunut. Mieli on sen sijaan nyt taas paremmassa kunnossa. Paljon parantumismyönteisempi. Ehkä puntarin tulos sai mut taas heräämään todellisuuteen vaikka pieni kuiskailu syömishäiriön puolelta päässä koko ajan kuuluukin. "Eikö olis kiva painaa vielä vähän vähemmän". Varsinkin kun paino laski taas noinkin "helposti", söin ja olin täynnä koko ajan mutta silti paino laski. Enkä edes liikkunut paljoa. Taistelua taistelua...



Sen tiedän että tältä en halua näyttää. Haluan painoa lisää ja tarvitsen sitä fyysisen hyvinvointini takia lisää. Unelma kroppanikin on saavutettavissa vain korkeammalla painolla. En halua olla tälläinen mitä nyt olen.



Eilen illalla kuvasin itseäni kameralle. Kuvat kertovat totuuden, selkäranka, kylkiluut ja lantioluut törröttävät rumasti näkyvillä. Ei ihme että kovalla alustalla makaaminen on tuskaista. Ja se ei ole normaalia. Mitä kauemmin olen aliravittuna ja vitkuttelen parantumista, sen enemmän tuhoa ehtii tapahtua. Nyt on siis oikeesti aika lopettaa tää ainainen itsensä huijaus, jahkailu ja parantumisen alottaminen. Muutoksen on tapahduttava nyt, varsinkin jos haluan painoa kotona nostaa.





2 kommenttia:

  1. Lueskelin vähän tätä sun blogia, ja kyllä sun täytyy olla aika vahva ihminen, että pystyt seuraamaan listaa miltei koko ajan täysin! Toivon sulle paljon tsemppiä ja kaikkea hyvää! Voisin vaikka alkaa lueskella tätä blogia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tää taistelu vahvuutta kysyy jos jotain. Toivottavasti jäät lukijaksi :)

      Poista