torstai 28. kesäkuuta 2012

Miksi?

Pahoitteluni pitkästä postaustauosta. Tässä on ollut nyt yhtä sun toista, enkä oo jaksanu blogia päivitellä vaikka kovasti asiaa olisikin ollut.

Asiat ei oo oikein edenny. Kaikki tuntuu junnaavan paikoillaan, perheessä elämä ei suju niin kun pitäs ja reagoin tähän kaikkeen syömishäiriö mielelläni. Tekis mieli olla noudattamatta ateriasuunnitelmaa, luovuttaa ja pistää pillit pussiin. Eilen musta tuntu ettei tää elämä oo enää elämisen arvosta- taistelu on liian tuskasta ja vielä kaikenlisäks turhaa. Nyt ehkä tänään vähän parempi olo.. mutta ei mikään loistava.

Huomenna on punnitus ja nähään onko edistystä tapahtunu, mä toivon koko sydämestäni että ois. Haluisin pois anoreksian runtelemasta elämästäni. Haluisin viettää normaalia 18-vuotiaan elämää.

Tajusin tänään kanssa, että oon tehny työstä mulle liian rankkaa. Pistän itteni siellä äärirajoille päivä toisensa jälkeen, rääkkään itteeni ja poden huonoo omaatuntoa jos levähdän hetkeks. Pakkoliikunnan lopettamisen tilalle on tullu siis tää.. Pakko sinnitellä eroon kun muutenkin lääkäri oli sitä mieltä ettei fyysinen työ oo tällä hetkellä oikee valinta. Voi olla, että pitää jäädä saikulle muutenkin.

En haluis päivästä toiseen jahkailla sitä miks ja miten tähän on tultu. Mun pitäs saada painoo ylös, hoitaa nyt kaikki fyysinen kuntoon ja sen jälkeen oisin varmasti mieleltäni valmiimpi pohtimaan sitä, mitä pitää muuttaa etten oo tässä samassa oravanpyörässä. Mitä pitää muuttaa, että pääsen irti anoreksia mörön kynsistä. Se on vaan niin vaikeeta.

Töissä ollessa pyörittelin ajatuksia päässäni, miksi mä rääkkään itteeni. Ihmistä, joka on mun elämän kannalta tärkein- minä itse. Miksi mä aiheutan läheisille tuskaa kun ne haluis vaan nähdä mun toipuvan. Ja miksi kysyn aina miksi enkä silti pysty korjaan asioita Miksi miksi miksi....


En jaksa sitä että kaiken pitää olla koko ajan mun kontrollissa. En jaksa omaa täydellisyyteen pyrkimistäni. Sitä miten aina samaan kellon aikaan teen sen ja sen, sitä miten jossain on aina pölyhiukkanen väärässä paikassa. Enkä myöskään sitä, etten osaa löysätä naruja ja antaa jokasen minuutin tuoda tullessaan sitä mitä se haluaa. Kaiken ei pidä aina olla ennalta määrättyä tai suunniteltua.

Ois korkee aika antaa mun oman persoonan loistaa. Päästää se ilonen, elämänmyönteinen, hellä ja herkkä tyttö valloilleen. Kaipaan sitä itsekkin ja mä tiedän että kaikki mun ympärillä kaipaa. Mun pitää myöntää ittelleni että asiat menee muuten vaan pahempaan, on aika uskaltautua ja päästää irti anoreksiasta. Pelkäämättä tulevaisuutta tai miettiä "mitä mulla sitten on". Uskaltaa kerrankin mennä kohti tuntematonta. Päästää irti "kontrollista" ja lopettaa liiallinen perfektionismisuus. Tulevaisuudessa odottaa vaikka mitä. Elämä. En saa antaa anoreksia pilata tulevaisuuttani, lääkärihaaveita, kaks lasta-, omakotitalo-, koira- ja farmariauto-unelmiani. Se ois väärin ihan kaikkia kohtaan, eniten kuitenkin mua itseäni.



Jatkan päivittelyä nyt tiheempää tahtia jos saan pidettyä peppuni penkissä. Liikkumattomuus tekee mut ahdistuneeks mutta pakko tästä on jotenkin päästä eroon. Sidon itteni sänkyyn jos ei muu auta.





-feelme

5 kommenttia:

  1. pakkoliikunta helpottaa kyllä, kun paino normalisoituu. uskalla syödä enemmän <3 sinä voitat, ei anoreksia.

    VastaaPoista
  2. kiitos kannustuksesta <3 toivon kovasti että pakkoliikunta-ajatukset alkais pikkuhiljaa hellittää

    VastaaPoista
  3. Hei. Löysin blogisi tänään, ja aloin heti lukea kirjoituksia aikajärjestyksessä ihan alusta alkaen. Tykkään kovasti ja jään seurailemaan! Nyt oli vaan pakko kommentoida tähän, vaikka vanhempi postaus onkin.

    Kontrollia sulla nimittäin ei ole, vaikka valheellisesti siltä tuntuukin. Anoreksiahan se tahdin määrää etkä sinä. Tiedän miltä susta tuntuu; itse bulimarektikkona (tms, diagnoosi muuttuu jatkuvasti) pelkään myös "kontrollin" menettämistä, vaikka tässä ahmimisessa ja oksentelussa sitä ei oikeasti ole ollenkaan! Sairaus vaan saa meidät kai jotenkin pauloihinsa ja kiintymään itseensä.

    Voimia! <3

    VastaaPoista
  4. Höh. Olisi ehkä pitänyt lukea käänteisessä järjestyksessä :D Pääsin nimittäin sairastumisesi syihin ja huomasin, että tiedostat itsekin anoreksian olevan pomo pahimpina hetkinä. Sori!

    VastaaPoista
  5. Ei mitään, hyvä vaan että joku aika ajoin muistuttaa siitä ettei tämä kontrollia todellakaan ole. Kaukana siitä.
    Kiva juttu että jäät kannustamaan ja seuraileen mun parantumismatkaani :) Tsemppiä tosi kovasti sinnekkin<3

    VastaaPoista